"Minä en suinkaan tällä tarkota, että me väliäpitämättä antaisimme heidän tehdä liittolaisillemme vääryyttä, tahi ettemme tarkoin pitäisi heidän vehkeitänsä silmällä, kun emme vielä tartu aseisiin, vaan esittäisimme heille valituksemme lähetystön kautta, sotaa suoraan julistamatta, ja että toiselta puolen selvästi huomauttaisimme, ettemme enää voisi rauhallisesti katsoa heidän menettelyänsä. Sillä välin tulisi meidän panna sotavarustuksemme asianomaiseen kuntoon, hankkimalla itsellemme liittolaisia niin hyvin Helleenien kuin barbarien keskuudesta, miten vaan voisimme lisätä laivastoamme ja varojamme. Meitä ei voi moittia siitä, ettemme koeta puollustautua ainoastaan Helleenien vaan myöskin barbarien avulla, kun meitä väijyy sellainen vihollinen kuin Ateena. Tällä ajalla voisimme me laittaa myöskin omat varustuksemme kuntoon. Jos he ottavat huomioon lähettilästemme valitukset, niin on kaikki hyvä; mutta jolleivät, niin me kahden tahi kolmen vuoden perästä, milloin katsomme paraaksi, hyökkäämme heidän kimppuunsa paremmin varustettuina. Ehkäpä he myöntyvät, kun huomaavat meidän varustuksemme, ja että toimimme puheemme mukaan, koska he näkevät maansa vielä hävittämättömänä ja voivat vielä tehdä päätöksensä, heidän etujensa vielä ollen loukkaamatta. Heidän maataan meidän ei tule pitää muuna kuin vakuutena, ja vielä sitä enemmän, kuta paremmin se on viljelty. Meidän tulee siis säästää sitä niin paljon kuin mahdollista, ettemme saattaisi heitä epätoivoon ja siten mahdottomiksi kukistaa. Sillä jos me liittolaistemme valitusten yllyttäminä nyt äkillisesti hävitämme Attikan ollessamme varustaumattomina, niin varokaa vaan, ettemme saata sellaisen menettelyn kautta Peloponneesosta mitä suurimpaan hätään ja häpeään. Yksityisten henkilöiden ja eri valtioiden kesken voi kyllä tehdä valituksia; mutta yleistä sotaa, jota aletaan yksityisten etujen tähden, ja josta ei voi sanoa, minkälaisen käänteen se tulee saamaan, on vaikea kunnialla lopettaa."
"Älköön kukaan ajatelko, että näyttää pelkurimaiselta, jos niin lukuisa sotajoukko empii hyökätä yksityisen kaupungin kimppuun. Sillä Ateenalaisillahan on paljon liittolaisia, jotka auttavat heitä rahalla, eikä sodassa ole pääasia yksistään aseiden paljous, vaan myöskin riittävä määrä rahaa, joka antaa aseille tukea, etenkin mannervallan ja merivallan välisessä sodassa. Hankkikaamme sentähden itsellemme kaikella mokomin varoja, älkäämmekä ennen ryhtykö sotaan liittolaisten puheiden kiihottamina. Koska meillä on suurin vastuunalaisuus, miten tahansa käyneekin, niin tulee meidän edeltäkäsin tarkoin ja maltillisesti miettiä asiaa."
"Älkää hävetkö, jos nuot moittivat meitä hitaudesta ja vitkailemisesta; sillä jos te menettelette hätäisesti, niin on teidän hyvin vaikea tehdä rauhaa, jos te kerran olette varustamatta ryhtyneet sotaan. Meidän valtiomme on aina ollut vapaamielinen ja arvossa pidetty; itse asiassa onkin tämä varovaisuutemme sangen viisasta menettelyä. Sentähden olemmekin me ainoat, jotka eivät ylpeile menestyksestämme, emmekä vastoinkäymisessä menetä rohkeuttamme. Yhtävähän kuin me annamme toisten kiitoksen houkutella itseämme vaaroihin vastoin meidän parempaa tietoamme, yhtävähän me annamme toisten parjauksen aikaansaaman suuttumuksen houkutella meitä tekemään ajattelemattomuuksia. Meidän säädyllinen menettelytapamme tekee meidät sotaisiksi ja varovaisiksi; sotaisiksi sentähden, että kunniantunto on likeisessä yhteydessä kohtuuden kanssa, samoinkuin urhoollisuus kunnianhimon kanssa; varovaisiksi sentähden, että me olemme liian yksinkertaisesti kasvatetuita, voidaksemme halveksia lakeja, sekä liian ankarasti totutetut kohtuuteen ollaksemme niitä noudattamatta. Meillä ei ole taitoa kauneilla puheilla moittia vihollistemme varustuksia voimatta myöskin toimia sanojemme mukaan, mutta me ymmärrämme pitää muitten tuumia omiemme vertaisina ja tajuamme, etteivät onnelliset tapahtumat ole puheista riippuvia. Me varustaudumme todenteolla kohtaamaan vihollistamme, otaksuen vihollisen toimivan sangen tarkasti tehdyn suunnitelman mukaan. Ei tule koskaan perustaa toivoansa vihollisen tekemistä virheistä johtuviin etuihin, vaan edeltäpäin tehtyjen omien suunnitelmien varmuuteen. Ei saa luulla, että ihmisten välillä on suuria eroavaisuuksia. Parasta kuitenkin on, että on saanut ankarimman kasvatuksen."
"Älkäämme siis luopuko tästä menettelytavastamme, jonka olemme isiltämme perineet, ja jota me itse menestyksellä olemme noudattaneet. Älkäämme tehkö hätäisesti yhden päivän lyhyessä keskustelussa päätöstä monien ihmisten, omaisuuksien, kaupunkien ja kunniamme kohtalosta, vaan punnitkaamme asiaa tyyneesti ja viisaasti. Me voimme sen tehdä paremmin kuin muut sotakuntomme perusteella. Lähettäkää lähetystö Ateenaan puhumaan Potidaian asiasta ja niistä valituksista, jotka liittolaiset ovat täällä esittäneet, koska he itsekin ovat taipuvaisia ratkaisemaan riitaisuuden oikeudessa. Sitä ennen on kohtuutonta hyökätä heidän kimppuunsa, ikäänkuin he olisivat rikollisia, ikäänkuin heitä olisi jo julistettu rikollisiksi. Sillä aikaa tehkää valmiiksi sotaa varten tarpeelliset varustukset. Täten teette te itsellenne hyödyllisimmän ja vihollisille pelottavimman päätöksen."
Täten puhui Arkidamos. Mutta Stenelaidas, yksi silloisista eforeista, astui silloin esiin ja puhui seuraavaan tapaan:
"Minä en voi oikein käsittää, mitä Ateenalaiset noilla pitkillä puheillansa tarkottavat: sillä samalla kuin he ovat itseänsä kiitelleet, eivät he suinkaan ole kieltäneet tehneensä vääryyttä liittolaisillemme sekä Peloponneesolaisille. Jos he muinoin Meedialaisia vastaan käyttäytyivät kiitettävästi ja nyt tekevät meille vääryyttä, niin ansaitsevat he kaksinkertaisen rangaistuksen, koska he kunnon miehistä ovat muuttuneet vilpillisiksi. Me sitävastoin olemme samankaltaiset kuin silloinkin, ja jos esiinnymme viisaasti, niin emme saa sallia heidän tehdä vääryyttä liittolaisillemme tahi vitkastella auttaa näitä, sillä eivät Ateenalaisetkaan väärinkäyttelyssä viivyttele. Toisilla on paljon laivoja, varoja ja hevosia, mutta meillä on kelpo liittolaiset, joita me emme saa jättää Ateenalaisten mielivaltaan. Eikä tämä asia ole oikeudenkäynnillä ja sanoilla ratkaistava, vaan meidän pitää rangaista nopeasti ja kaikin voimin. Älköön nyt kukaan neuvoko meitä, miten meidän tulee tehdä päätöksemme, koska meille kerran tehdään vääryyttä, vaan miettikööt siitä kauan aikaa net, jotka aikovat tehdä vääryyttä. Äänestäkää siis, Lakedaimonin miehet, Spartan kunnian mukaisesti, älkääkä salliko Ateenalaisten tulla mahtavimmiksi; älkää hyljätkö liittolaisia, vaan käykäämme jumalien avulla vääryydentekijöitä vastaan."
Tämän sanottuaan antoi hän eforina Lakedaimonilaisten kansankokouksen ryhtyä äänestämään. Koska heillä on tapana käyttää huuto- eikä kiviliuskaäänestystä, niin selitti Stenelaidas, ettei hän voinut erottaa, kummallako puolella enemmistö oli, ja tahtoen julkisen äänestyksen kautta vielä enemmän kiihottaa heitä sotaan, sanoi hän: "Lakedaimonin miehet! Se teistä, joka katsoo Ateenalaisten rikkoneen sopimukset ja harjottaneen vääryyttä, astukoon tälle puolelle", osottaen samalla määrätyn paikan, "mutta se, joka on toista mieltä, menköön toiselle puolelle!" He nousivat nyt seisomaan ja menivät eri haaroille. Niitä, jotka pitivät sopimukset rikottuina, oli enemmistö. Tämän jälkeen kutsuttiin liittolaiset saapuville ja ilmottivat heille, että Lakedaimonilaisten mielestä Ateenalaiset olivat harjottaneet vääryyttä, mutta että he tahtoivat kutsua liittolaiset äänestämään heidän kanssansa, jonka jälestä he alottaisivat sodan yhteisen päätöksen mukaan, jos liittolaiset myöskin äänestäisivät sotaa. Tämän toimituksen jälkeen lähtivät liittolaiset kotiinsa, niin ikään palasivat Ateenalaiset lähettiläät, toimitettuansa tehtävänsä, kotiinsa. Tämä kansankokouksen tekemä päätös sopimusten rikkomisesta tehtiin neljäntenätoista vuonna Euboian sodan jälkeen, jolloin rauha solmittiin kestämään kolmekymmentä vuotta.
Mutta Lakedaimonilaiset äänestivät rauhan rikotuksi, ja että oli välttämätöntä ryhtyä sotaan, koska he pelkäsivät Ateenalaisten paisuvan liian mahtaviksi, kun suuri osa Hellaasta jo oli heidän vallassaan, eivätkä suinkaan niinkään paljon liittolaisten esiintuomien asianhaarain tähden.
Ateenalaiset olivat saavuttaneet silloisen valta-asemansa seuraavalla tavalla: Meedialaiset karkotettuamme Euroopasta, kun Helleenit olivat voittaneet heidät sekä maalla että merellä, ja kun nekin heistä, jotka laivoilla olivat paenneet Mykalehen, siellä perinpohjin olivat voitetut, palasi Leotykides, joka oli Lakedaimonilaisten kuningas ja Helleenien ylipäällikkö Mykalen taistelussa, kotia ja hänen kanssansa Peloponneesolaiset liittolaiset. Mutta Ateenalaiset sekä Jooniasta ja Hellespontoksesta kotoisin olevat liittolaiset, jotka olivat luopuneet kuninkaasta, jäivät sinne piirittämään Meedialaisten vallassa olevaa Sestoksen kaupunkia. He olivat siellä talven ja ottivat kaupungin haltuunsa, sittenkuin barbarit olivat sen jättäneet, jonka jälestä he purjehtivat Hellespontoksesta kotia. Mutta heti barbarien lähdettyä lähetti Ateenan hallitus noutamaan lapset, vaimot ja jälellä olevat tavarat takaisin sieltä, minne ne olivat viedyt talteen, ryhtyi uudestaan rakentamaan kaupunkinsa ja panemaan sen muureja kuntoon. Sillä ainoastaan vähäinen osa ympärysmuureja oli pystyssä, ja talotkin olivat suurimmaksi osaksi hävitetyt. Ainoasti muutamia harvoja oli jälellä, joissa oli asunut Persialaisia ylimyksiä.
Kun Lakedaimonilaiset saivat vihiä näistä puuhista, toimittivat he lähetystön Ateenaan, koska he sekä itse mielellään näkivät, ettei Ateena, enemmän kuin muutkaan kaupungit, ollut muurien ympäröimä, niinkuin myöskin liittolaiset heitä siihen kehottivat, peläten Ateenalaisten suurta merivoimaa, jollaista ei kenelläkään muulla tähän saakka ollut, ja heidän Meedialais-sodassa osotettua urhoollisuuttansa. Nämät lähettiläät vaativat, etteivät Ateenalaiset linnottaisi kaupunkiaan, vaan pikemmin auttaisivat Lakedaimonilaisia repimään muidenkin Peloponneesoksen ulkopuolella olevien kaupunkien ympärysmuurit. He salasivat kuitenkin Ateenalaisilta asian oikean laidan ja epäluulonsa, vetäen syyksi, ettei barbareilla, jos he vielä hyökkäisivät maahan, olisi mitään linnotettua asemapaikkaa, josta he voisivat tehdä hyökkäyksiä, kuten äsken Teebaista, ja että Peloponneesos olisi riittävä turvapaikka kaikille. Mutta Ateenalaiset vastasivat heille Temistokleen neuvosta, että he toimittaisivat Lakedaimonilaisten luo lähetystön keskustelemaan kysymyksessä olevista asioista, ja palauttivat Lakedaimonilaisten lähetystön. Temistokles ehdotti myöskin, että hänet mitä pikemmin lähetettäisiin Lakedaimoniin muitten lähettiläiden seuraamana, mutta että näitä pidätettäisiin kotoisalla ja lähetettäisiin vasta sitten, kun muurit oli saatu niin korkeiksi, että niiden suojassa voisi hätätilassa itseään puollustaa. Hän ehdotti myöskin, että kaikkien kaupungissa olevien miesten, naisten ja lastenkin ilman erotusta tulisi ottaa osaa muurien rakentamiseen, sekä ettei saisi säästää mitään, ei yleistä yhtävähän kuin yksityistäkään taloa, vaan pitäisi repiä kaikki, joita vaan voisi käyttää rakentamiseen. Annettuansa nämät neuvot, lupasi hän, että hän kyllä ajaisi asian perille Lakedaimonissa, ja lähti matkalle. Saavuttuansa Lakedaimoniin ei hän heti esiintynyt kaupungin hallituksen eteen, vaan vitkasteli tekosyiden nojalla. Jos joku hallitusmiehistä häneltä tiedusteli, miksei hän tullut hallituksen puheille, niin sanoi hän odottavansa lähetystön toisia jäseniä, joiden muka eräiden asioiden tähden toistaiseksi oli täytynyt jäädä kotia, mutta että hän arveli heidän mitä pikemmin saapuvan ja ihmetteli, miksi he eivät jo olleet tulleet.