Tessalian kuninkaan Ekekratideen pojan Oresteen oli täytynyt paeta Tessaliasta ja koetti houkutella Ateenalaisia asettamaan hänet sinne takaisin kuninkaaksi. Ateenalaiset liittoutuivat Boiootialaisten ja Fookilaisten sekä näiden liittolaisten kanssa ja kulkivat Tessaliassa sijaitsevaa Farsaloskaupunkia vastaan. He valloittivat sen verran maata kuin he voivat anastaa, poistumatta leiristään liian etäälle, sillä Tessalian ratsumiehet estivät heitä etenemästä. Kaupunkia he eivät voineet saada haltuunsa. Yhtä huonosti onnistui heiltä se aikeensa, jonka tähden he olivat sotaretkelle lähteneet. Heidän täytyi vetäytyä pois tyhjin toimin ja ottaa Orestes mukaansa. Heti tämän jälkeen astui 1,000 Ateenalaista Pegain vesillä oleviin laivoihin, joka kaupunki oli heidän hallussaan, ja purjehti Ksantippoksen pojan Perikleen johdolla Sikyooniin. Astuen siellä maihin, voittivat he Sikyoonilaiset, jotka olivat asettuneet vastarintaan. Kohta tämän jälkeen purjehtivat he, otettuansa Akaialaisia avuksi, vastapäätä olevalle merenrannalle, käänsivät aseensa Akarnanian Oiniadaita vastaan ja piirittivät sitä. Mutta kun eivät voineet sitä valloittaa, vetäytyivät he kotiinsa.
Kolme vuotta tämän jälkeen tekivät Ateenalaiset rauhan Peloponneesolaisten kanssa viiden vuoden ajaksi. Kun heillä siis ei ollut mitään sotaa Hellaassa, purjehtivat he Kimoonin johdolla 200 laivalla Kyprossaarta vastaan. Tähän laivastoon kuului sekä heidän omiansa että liittolaisten laivoja. Näistä laivoista purjehti 60 Aigyptokseen Amyrtaioksen pyynnöstä, joka oli suomaiden hallitsija, loput jäivät piirittämään Kitionia. Kun Kiimoon kuoli ja tuli ruokatavarain puute, vetäytyivät he pois Kitionista. Purjehtien Kyprossaarella olevan Salamis kaupungin ohitse, taistelivat he yht'aikaa maitse ja meritse Foiniikilaisia, Kyprolaisia ja Kilikialaisia vastaan. He pääsivät kumpuisessakin taistelussa voitolle ja purjehtivat sitten Aigyptoksesta palaavien laivojen seurassa kotiin. Lakedaimonilaiset ryhtyivät tämän jälkeen niin kutsuttuun pyhään sotaan, valloittaen Delfoin pyhäkön, jonka he lahjoittivat Delfolaisille. Tuskin olivat he lähteneet täältä, kun Ateenalaiset tekivät retken näille seuduille, valloittivat pyhäkönkin ja luovuttivat sen Fookilaisille.
Jonkun ajan kuluttua tekivät Ateenalaiset Tolmaioksen pojan Tolmideen johdolla 1,000 raskasaseisen sekä liittolaisten voimiensa mukaan lähettämien joukkojen kanssa sotaretken Orkomenosta, Kairooneiaa ja muutamia muitakin Boiootian paikkakuntia vastaan, jotka olivat Boiootialaisten pakolaisten hallussa, ja joita he sentähden pitivät vihollisina. He valloittivat Kairooneian, möivät sen asukkaat orjiksi ja lähtivät pois, jätettyänsä sinne vartioväen. Matkalla hyökkäsivät Korooneian läheisyydessä heidän kimppuunsa Orkomenoksesta Boiootialaiset pakolaiset, jotka olivat yhdistyneet Lokrilaisten, Euboialaisten ja muiden samanmielisten kanssa. Nämät pääsivät taistelussa voitolle, tuhosivat osan Ateenalaisista ja ottivat loput vangeiksi. Ateenalaiset jättivät silloin koko Boiootian ehdolla, että saisivat takaisin vankinsa. Boiootialaiset pakolaiset palasivat nyt takaisin ja pääsivät kuten kaikki muutkin itsenäisiksi.
Heti tämän jälkeen luopui Euboian saari Ateenalaisista. Kun Perikles jo Ateenan sotajoukon seuraamana oli lähtenyt sinne, sai hän tiedon, että Megarakin oli luopunut, ja että Peloponneesolaiset aikoivat hyökätä Attikaan, kuten myöskin että Megaralaiset olivat tuhonneet Ateenalaisen varusväen, paitsi niitä harvoja, jotka olivat päässeet pakenemaan Nisaiaan. Megaralaiset olivat tehneet tämän hyökkäyksen, kutsuttuansa Korintolaiset, Sikyoonilaiset ja Epidaurolaiset avukseen. Perikles kiiruhti nyt viemään sotaväkensä pois Euboiasta. Peloponneesolaiset tunkeutuivat silloin Lakedaimonilaisten kuninkaan, Pausaniaan pojan Pleistoanaksin johdolla Attikan alueella sijaitsevaan Eleusiin ja Triooniin, jotka hävitettyään he palasivat kotia pyrkimättä kauemmaksi. Ateenalaiset purjehtivat silloin uudelleen Perikleen johdolla Euboiaan ja panivat sen täydellisesti valtansa alle. Saaren muiden kaupunkien olojen järjestämisestä sopivat he asukasten kanssa, mutta Hestiaialaiset karkottivat he pois heidän asuinsijoistaan ja anastivat heidän alueensa itselleen.
Heti poistettuansa Euboiasta tekivät he aselevon Lakedaimonilaisten ja heidän liittolaistensa kanssa 30 vuodeksi, luopuen Nisaiasta, Akaiasta, Pegaiasta ja Troitseenista. Sillä kaikki nämät Peloponneesolaiset alueet olivat Ateenalaisten hallussa. Kuusi vuotta tämän jälkeen syntyi Samolaisten ja Mileetolaisten välillä sota Prieeneen omistamisesta. Kun Mileetolaiset joutuivat tappiolle, kääntyivät he Ateenalaisten puoleen ja toivat esiin joukon valituksia Samolaisia vastaan. Useat Samolaisetkin kannattivat Mileetolaisia, haluten saada hallitusmuutoksen aikaan. Samokseen purjehti sen johdosta 40 Ateenalaista laivaa, jotka asettivat saareen kansanvaltaisen hallituksen ja ottivat 50 nuorukaista ja samanverran miehiä panttivangeiksi, jotka vietiin Lemnokseen. Sitten palasivat Ateenalaiset kotiin, jätettyänsä Samokseen varustusväen. Mutta oli suuri määrä Samolaisia, jotka eivät tätä hyväksyneet, vaan pakenivat mannermaalle, jossa he liittyivät varakkaimpien kaupunkilaistensa ja Hystaspeen pojan Pissuutneen kanssa, joka silloin toimi käskynhaltijana Sardeessa. He kokosivat 700 miestä ja hyökkäsivät yönaikaan Samokseen. Ensiksi kävivät he hallitusmiesten kimppuun ja saivat useimmat heistä käsiinsä. Vietyänsä salaa panttivangit Lemnoksesta, nostivat he kansalaisensa julkiseen kapinaan ja jättivät Pissuutneelle Ateenalaisen vartioväen ja päälliköt, jotka olivat heidän hallussaan, sekä valmistautuivat viipymättä sotaretkelle Mileetosta vastaan. Samalla luopuivat Ateenalaisista myöskin Bysantiolaiset.
Kun Ateenalaiset saivat tämän tietää, purjehtivat he 50 laivalla Samokseen. Näistä he eivät voineet käyttää 16, koska osa niistä lähetettiin Kaariaan, pitämään silmällä Foiniikilaisten laivastoa, ja osa Lesbokseen ja Kiokseen avunpyyntiin. Ateenalaiset ryhtyivät siis Perikleen ja yhdeksän apupäällikön johdolla 34 laivalla taisteluun Samolaisten laivastoa vastaan Tragian saaren edustalla. Samolaisilla oli 70 laivaa, joista 20 oli kuljetuslaivaa, ja jotka kaikki palasivat Mileetoksesta. Tässä taistelussa pääsivät Ateenalaiset voitolle. Myöhemmin tuli heille avuksi Ateenasta 40 laivaa, Kioksesta ja Lesboksesta 25. Niitten saavuttua astuivat he maihin, voittivat maaväen ja ympäröivät kaupungin kolmelta puolen muurilla, saartaen sen niinikään meren puolelta. Perikles otti ankkurissa olevista laivoista 60, joilla hän mitä kiiruummin lähti Kaunokseen ja Kaariaan, saatuansa tietää, että Foiniikilainen laivasto oli tulossa heitä vastaan. Sillä Steesagoras oli muutamien muitten Samolaisten seurassa viidellä laivalla Samolaisten puolelta lähtenyt Foiniikilaisten laivaston avuksi.
Sillä välin purjehtivat Samolaiset äkkiarvaamatta ulos satamasta ja hyökkäsivät varustamatonta laivastoa vastaan, tuhosivat vahtilaivat ja voittivat heitä vastaan purjehtivat laivat meritappelussa. Heillä oli 14 päivää valta merellä, jolloin he toivat ja veivät, mitä vaan halusivat. Mutta kun Perikles palasi, saartoi hän heidän laivansa uudelleen, ja Ateenasta saapui myöhemmin 40 laivaa avuksi Thukydideen, Hagnoonin ja Formioonin johdolla, 20 laivaa Tleepolemoksen ja Antikleen johdolla ja 30 laivaa Kioksesta ja Lesboksesta. Samolaiset ryhtyivät kyllä vähäpätöiseen meritappeluun, mutta eivät enää kyenneet tekemään vastarintaa, jonka tähden he piirityksen yhdeksäntenä kuukautena olivat pakotetut antautumaan, ehdoilla että repisivät muurinsa, antaisivat panttivankeja ja luovuttaisivat laivansa sekä määrätyissä erissä suorittaisivat sotakulungit. Bysantiolaiset suostuivat niinikään rupeamaan Ateenalaisten alamaisiksi samoilla ehdoilla kuin ennenkin.
Muutamia vuosia tämän jälkeen tapahtuivat edelläkerrotut selkkaukset Kerkyyralaisten ja Potidaialaisten kanssa ja ne seikat, jotka antoivat aihetta tähän sotaan. Kaikki nämät Helleenien taistelut toisiansa ja barbareja vastaan tapahtuivat noin 50 vuoden sisään Xerxeen lähdöstä tämän sodan alkuun. Tällä ajalla vahvistivat Ateenalaiset valtansa yhä lujemmaksi ja pääsivät sisällisestikin vakaantuneempaan asemaan. Vaikka Lakedaimonilaiset tämän kyllä huomasivat, eivät he kuitenkaan ryhtyneet tätä tarmokkaammin estämään, vaan olivat enimmäkseen rauhassa, koska he eivät koskaan ennenkään olleet halukkaita suotta ryhtymään sotaan, jos ei heitä siihen pakotettu. Sitäpaitse olivat he sisällisten sotien rasittamina, jonka tähden he eivät ryhtyneet toimiin, ennenkuin Ateenalaisten valta oli huomattavasti paisunut, ja viimeksimainitut alkoivat ahdistaa heidän liittolaisiansa. Silloin he eivät voineet hillitä itseänsä, vaan päättivät kaikin voimin tositeossa ryhtyä sotaan, kukistaaksensa Ateenan ylivallan. Lakedaimonilaiset pitivät aivan selvänä, että rauha oli rikottu, ja että Ateenalaiset olivat menetelleet väärin. He lähettivät Delfoin orakelilta kysymään, tulisiko sota olemaan heille edullinen, jos he siihen ryhtyisivät. Tämän sanotaan vastanneen, että ne tulisivat voittamaan, jotka sotisivat voimiensa takaa, ja että hän itse tulisi niitä auttamaan, sekä pyydettynä että pyytämättä.
He kutsuivat liittolaiset kokoon vielä kerran äänestämään, pitäisikö ryhtyä sotaan. Kun liittolaisten lähettiläät olivat saapuneet ja heidät kutsuttu kokoukseen, lausui kukin mielipiteensä, jolloin useimmat ankarasti syyttivät Ateenalaisia, kehottaen ryhtymään sotaan, ja Korintolaiset, jotka jo ennakolta olivat puhutelleet kunkin valtion lähettiläitä, pyytäen näitä äänestämään sotaa, pelosta että Potidaia jo ennen joutuisi vihollisten valtaan, olivat nytkin saapuvilla ja astuivat viimeksi esiin puhuen seuraavasti:
"Kunnon liittolaiset! Älkäämme enää syyttäkö Lakedaimonilaisia siitä, että he eivät itse olisi päättäneet ryhtyä sotaan, koska he juuri siinä tarkoituksessa ovat kutsuneet meidät tänne. Itse asiassa ei johtajien tule ottaa huomioon ainoastaan omia etujaan, vaan myöskin pitää huolta yhteisestä hyödystä, kuten he myöskin saavat kunnioitusta osakseen. Niille meistä, jotka ovat olleet tekemisissä Ateenalaisten kanssa, ei tarvitse sanoa sanaakaan siitä, kuinka varovainen täytyy olla heidän suhteensa. Mutta jos eivät sisämaan asukkaat auta rannikolla asuvia, tulee heille olemaan vallan vaikea niin hyvin heidän maantuotteittensa vienti kuin myöskin niiden tavarain tuonti, joita meritse täytyy kuljettaa mannermaalle. Älkööt he tätä seikkaa kevytmielisesti ajatelko, ikään kuin jos ei se heitä ensinkään koskisi. Älkööt odottako siksi kuin itse joutuvat vaaraan, kun ensin rannikkoseudut ovat joutuneet vihollisen saaliiksi. Heidän on nyt päättäminen yhtähyvin omasta kuin toistenkin kohtalosta. Senpä tähden he älkööt enää kauemmin viivytelkö valitsemasta sotaa rauhan asemasta. Järkevät ihmiset pysyvät mielellään rauhassa, jos heitä ei kukaan loukkaa; mutta urhoollisten ihmisten ei pidä epäillä rikkoa rauhaa ja tarttua aseisiin, jos heitä loukataan, mutta myöskin saadun hyvityksen jälkeen suostua rauhaan. Nämät eivät myöskään pöyhkeile sotaonnestaan, eivätkä toiselta puolen anna rauhan sulouden tehdä itseään välinpitämättömiksi loukkauksien suhteen. Se, joka nautintojen tähden on hidas puolustautumaan, kadottaa pian sen levon sulouden, jonka takia hän on ollut toimeton. Se, joka taasen sodan menestyksestä ylpeilee, ei ajattele, että hänen ylpeytensä perustuu epävarmaan itseluottamukseen. Sillä useinhan huonosti mietitty suunnitelma menestyy vihollisen ajattelemattomuuden takia, ja vielä useammin ne suunnitelmat, jotka näyttävät hyvin harkituilta, päättyvät häpeällä aivan päinvastaiseen suuntaan. Sillä ei kukaan pane tuumaa toimeen samalla varmuudella, kuin hän sitä on suunnitellut. Me kyllä varmuudella suunnittelemme, mutta täytäntöön panemisessa jää paljon pelon tähden tekemättä."