"Käykää siis vihollista vastaan, en sano uljuudella, vaan myöskin heitä halveksien. Sillä pelkurissakin voi syntyä ylpeyttä tyhmyydestä ja menestyksestä, mutta ylenkatse perustuu lujaan luottamukseen, että ollaan vihollista etevämpiä, kuten nyt on teidän laitanne. Kun onni on sama, tekee ylenkatseeseen perustuva itseluottamus mielen lujemmaksi, se kun ei johdu toivosta, johon on tapana luottaa neuvottomuudessa, vaan vallitsevain olojen tuntemisesta, joihin perustuva itsetietoisuus on varmempi."
"Teidän tulee tukea kaupunkianne ja sen vallasta johtuvaa kunniaa, josta te kaikki ylpeilette, eikä karttaa vaivoja, tahi luopua kunnioituksista. Ei teidän pidä luulla, että taistelette ainoastaan päästäksenne orjuudesta ja säilyttääksenne vapautenne, vaan koska on kysymys valtanne menettämisestä ja vaarasta joutua teitä valtanne takia vihaavien ihmisten alaisiksi. Teidän ei enää ole mahdollista luopua ylivallasta, joskin joku pelkuruudesta muka erinomaisen viisaana kansalaisena, nykyoloihin katsoen, kehottaa ristissä käsin niin menettelemään. Teidän on vaarallista luopua saavuttamastanne vallasta, samaten kuin yksityisen tyranniudesta. Tuommoiset neuvonantajat johtaisivat piankin, jos heidän neuvoansa noudatettaisiin ja he omin päin saisivat vallita, kaupungin perikatoon. Sillä lepo ilman toimeliaisuutta ei ole hyödyksi, eikä tyyni orjamaisuus hyödytä vallitsevaa, vaan valloitettua kaupunkia."
"Älkää siis seuratko tuommoisten kansalaisten neuvoja, älkääkä kantako vihaa minua kohtaan, jos kohtakin minun neuvostani olette päättäneet ryhtyä sotaan, ja vaikka viholliset ovat hyökänneet maahanne, kuten oli arvattavissa, kun ette te tahtoneet totella heidän käskyjänsä. Odottamatonta oli vaan tuo tauti, seikka, joka yksin on tuhonnut kaikki meidän toivomme. Että te minuun sen takia suututte, on yhtä väärin, kuin jos minun ansiokseni lukisitte menestyksenne. Nöyryydellä on kärsittävä jumalien sallima, miehuudella sodan vaiheet. Semmoinen on ollut vanhastaan kaupunkimme tapa, semmoinen sen nytkin tulee olla."
"Muistakaa, että kaupungillanne aina on ihmisten kesken ollut mitä suurin maine siitä, että se ei ole väistänyt vaaroja, että se on sodassa uhrannut enimmät miehet ja nähnyt suurimmat vaivat, ja että se on itsellensä hankkinut tähän saakka suurimman vallan, josta muisto ainaiseksi on säilyvä jälkeläisten keskuudessa, jos kohtakin nyt tulisimme hiukkasen heikommiksi. Kaikkihan kasvettuansa lakastuu. Aina tullaan muistamaan, että me Helleeneistä olemme hallinneet useimpia Helleenejä ja kestäneet suurimmat sodat sekä kaikkia yhdessä että yksityisiä vastaan, ja että meidän kaupunkimme on suurin ja varakkain."
"Tätä ehkä toimeton moittii; mutta se, joka tahtoo toimia ja saada jotakin aikaan, hän sitä tavoittelee; se taasen, jolta tämä halu puuttuu, kadehtii sitä. Mitä tulee yleiseen vihaan ja tyytymättömyyteen teitä kohtaan nykyhetkellä, niin se kohtaa kaikkia, jotka koettavat hallita muita. Se, joka saavuttaa vihan suurten hankkeittensa tähden, toimii viisaasti, sillä viha ei kestä kauan, jotavastoin nykyhetken loisto ja tulevaisuuden kunnia pysyvät ikuisessa muistossa."
"Hankkikaa siis itsellenne rohkeudella nämät molemmat edut tehden tulevaisuudessa kuuluisan ja nykyaikaan nähden kunniakkaan päätöksen. Älkää lähettäkö airutta Lakedaimonilaisille älkääkä näyttäykö lannistuneina nykyisten vaivojen rasituksista; sillä ne, jotka vähimmän lannistuvat mielessänsä ja enimmän toimivat, olkootpa kaupunkeja tai yksityisiä, ovat kaikista voimakkaimmat."
Näillä sanoilla koetti Perikles lepyttää Ateenalaisten vihaa ja rauhoittaa heitä silloisten vaarojen suhteen. He kyllä noudattivatkin hänen neuvojansa valtiollisessa suhteessa eivätkä lähettäneet airutta Lakedaimonilaisten luokse, vaan valmistautuivat entistä innokkaammin sotaan. Mutta yksityisesti olivat he huolissansa kärsimistänsä tappioista: köyhät, koska heiltä riistettiin heidän vähäinenkin omaisuutensa, mahtavat, koska he menettivät kauniit maatilansa rakennuksineen ja kallisarvoisine huonekaluinensa, enin kuitenkin, koska oli sota eikä rauha. Yleinen viha PerikIestä kohtaan ei tauonnut, ennenkuin saivat hänet tuomituksi rahasakkoon. Vähää myöhemmin he kumminkin, kuten kansassa on tapana, valitsivat hänet sotapäälliköksi ja uskoivat hänelle asiainsa hoidon, heidän yksityinen vihansa kun jo oli laimennut, ja koska katsoivat hänet ansiokkaimmaksi hoitamaan koko kaupungin asioita. Niinkauan kuin hän rauhan vallitessa hoiti kaupungin asioita, hallitsi hän maltillisesti ja varmuutti sen itsenäisyyttä, niinkuin se myös hänen aikanansa kohosi suuruutensa huippuun; sodan alettua näkyy hän niinikään ymmärtävästi laskeneen valtion voiman.
Hän eli vielä kaksi ja puoli vuotta sodan puhkeamisen jälkeen, ja kun hän kuoli, ilmeni vielä selvemmin hänen viisas laskelmansa sodan suhteen. Hän oli näet sanonut, että Ateenalaiset, jos pysyisivät kaupungissa ja pitäisivät huolta laivastosta eivätkä sodassa koettaisi laajentaa valtaansa, siten pannen kaupungin vaaran alaiseksi, saisivat voiton vihollisistansa. Mutta nämät tekivät päinvastoin: he ryhtyivät yksityisten kunnianhimosta ja voitonhalusta kaikenlaisiin kuulumattomiin sotaisiin seikkailuihin, jotka olivat sekä heille itselleen että liittolaisille vahingoksi; jos ne onnistuivat, oli niistä yksityisille kunniaa ja etua, mutta jolleivät, kärsi kaupunki niistä haittaa sodassa.
Tämä johtui siitä, että hän oli mahtava sekä arvonsa että neronsa nojalla ja peräti lahjomaton. Hän hallitsi kansaa sen vapaaehtoisesti myöntyen eikä sallinut enemmän sen, kuin oman tahtonsa tulla määrääväksi, ja koska hän ei vääryydellä ollut saavuttanut valtaansa, vaan ansioittensa kautta, niin hän ei huolinut puhua kansan mieliksi, vaan moittikin sitä usein. Kun hän huomasi kansalaistensa ryhtyvän johonkin uhkarohkeaan yritykseen, pelotti hän heitä puheellansa; mutta jos he suotta olivat peloissansa, niin hän heitä rohkaisi. Nimeksi vallitsi kansanvalta, mutta itse asiassa oli kaupunki etevimmän miehen vallan alla.
Myöhemmät vallanpitäjät olivat miltei yhdenarvoisia keskenänsä, mutta pyrkivät kumminkin jokainen ensisijalle, ja liehakoitsivat sentähden kansaa, jättäen asiain johdon sen käsiin. Tästä seurasi monta erehdystä, kuten oli odotettavissa suuressa ja hallitsevassa kaupungissa, niinkuin esimerkiksi retki Sikeliaan, jossa vika ei ollut itse retken suunnitelmassa, vaan lähettäjien tietämättömyydessä lähtevien tarpeista. Koska he riitelivät keskenänsä etusijasta hallituksessa, niin he myöskin huolettomammin hoitivat sotatoimia, ja ensimmäiset riidan oireet syntyivät kaupungissa. Mutta sittenkin vielä, kun he Sikeliassa olivat joutuneet tappiolle, menetettyänsä suurimman osan laivastoansa, ja vaikka he kaupungissa jo elivät keskinäisessä riidassa, puolustivat he itseänsä kymmenen vuotta sekä entisiä vihollisiansa että niitä vastaan, jotka Sikeliasta tulivat näiden avuksi, ja liittolaisia vastaan, jotka suuremmaksi osaksi olivat luopuneet, kuten myöhemmin myöskin kuninkaan poikaa Kyyrosta vastaan, joka antoi Peloponneesolaisille rahaa laivaston rakentamiseen. He eivät kumminkaan joutuneet perikatoon, ennenkuin he yksityisten riitojen kautta olivat turmelleet asiansa. Niin tarkoin oivalsi Perikles, miten hänen kansalaisensa helposti olisivat saaneet voiton Peloponneesolaisista.