Mitä kukin on sanoin lausunut, joko sotaa tuumittaessa tai sen kestäessä, on minun ollut vaikea sanasta sanaan muistaa, olipa sitten niin, että itse olen sen kuullut, tai että muut ovat sen minulle kertoneet. Minä olen esittänyt puheet, kuten kunkin kulloinkin kysymyksessä olevassa tilaisuudessa minun mielestäni olisi pitänyt puhua, kumminkin pitäen kiinni lausuttujen sanojen pääsisällöstä. Mitä taas varsinaisiin sotatapauksiin tulee, niin en ole tahtonut mielivaltaisesti esittää vain sitä, mitä sattumalta olen kuullut, vaan sitä, missä itse olen ollut läsnä, tai mitä muiden kertomuksesta perinpohjaisen tutkimuksen jälkeen olen voinut varmana pitää. Paljon vaivaa on kuitenkin ollut päästä totuuden perille, koska ne, jotka eri tilaisuuksissa ovat olleet läsnä, useinkin kertovat asiaa eri tavalla, miten kukin eri puoluekannalta asiaa katselee, tai miten on kyennyt tapausten menon muistissaan säilyttämään. Lukijasta tuntunee tämä kaikista tarumaisista koristeluista vapaa kertomus ikävystyttävältä; mutta jos kaikki ne, jotka haluavat saada varman käsityksen sekä menneistä tapahtumista että tulevistakin, mikäli ne ihmisolojen kiertokulun mukaisesti tulevat kehittymään enemmän tai vähemmän menneiden tapahtumien kaltaisiksi, arvostelevat teokseni hyödylliseksi, on se saavuttanut riittävän tunnustuksen. Sillä tarkoitukseni onkin, että tämä kirja olisi lukijoille mieluummin ainainen omaisuus, kuin vaan hetkellinen huvitus.
Entisistä sodista oli Meedialainen sota kyllä suurin, vaan senkin ratkaisi kaksi maa- ja kaksi meritappelua. Tämä sota sitävastoin on jo kestänyt hyvin kauan ja on tuottanut Hellaalle sellaista kurjuutta, jommoista tämä maa ei ennen koskaan näin vähän ajan kuluessa ole kokenut. Sillä niin monta kaupunkia ei ennen koskaan ole valloitettu ja hävitetty kuin tässä sodassa osaksi vieraat kansat, osaksi itse taistelevat puolueet kokonaan tuhosivat, jotapaitsi moni kaupunki, jouduttuansa vihollisen käsiin, sai uudet asukkaat. Eikä koskaan ennen ole niin paljon ihmisiä ajettu maanpakolaisuuteen, ja vuodatettu niin paljon ihmisverta, kuin tässä sodassa ja sisällisissä mellakoissa. Tapaukset, joista ennen vain kuulopuheina kerrottiin, mutta harvemmin kokemuksen nojalla saatiin tietoja, osottautuivat täysin uskottaviksi, kuten maanjäristykset, jotka kohtasivat melkein koko maata ja olivat tavattoman ankaria, auringonpimenemiset, joita silloin sattui useammin kuin ennen, paikoittain suuri kuivuus, josta nälänhätä oli seurauksena, sekä päällepäätteeksi kauhea ruttotauti, joka surmasi paljon ihmisiä. Kaikkea tätä saivat Helleenit kokea tämän sodan kestäessä. Sodan alkoivat Ateenalaiset ja Peloponneesolaiset, rikkoen sen kolmikymmenvuotisen rauhan, jonka he olivat solmineet keskenänsä Euboian valloittamisen jälkeen. Ja että kävisi selville, minkätähden Helleenit joutuivat keskenänsä näin hirvittävään sotaan, tahdon minä heti aluksi esittää syyt ja riidan vaiheet, joiden tähden he purkivat tehdyn sopimuksen. Todellisena syynä pidän minä, vaikkakaan sitä ei ole mainittu, Ateenalaisten vallan kasvamista, joka pelotti Lakedaimonilaisia ja sai heidät tähän sotaan ryhtymään. Molemmin puolin julkilausutut syyt, joiden tähden he purkivat rauhan sopimukset ja ryhtyivät sotaan, olivat seuraavat.
Epidamnos kaupunki sijaitsee oikealla puolella Joonianmereen purjehdittaessa. Tämän läheisyydessä asuvat Taulantilaiset, eräs raakalaiskansakunta Illyrialaista sukuperää. Tämän kaupungin perustivat Kerkyyralaiset Heratokleen pojan Falloksen johdolla, joka oli kotoisin Korintoksesta ja Herakleen jälkeläisiä. Hänen olivat Kerkyyralaiset vanhan tavan mukaan kutsuneet emäkaupungista johtamaan siirtolaisia. Tähän siirtolaisretkeen oli myöskin joukko Korintolaisia ja muita Doorilaiseen kansallisuuteen kuuluvia henkilöitä ottanut osaa. Epidamnolaisten kaupunki tuli aikaa myöten suureksi ja väkirikkaaksi. Kerrotaan, että Epidamnolaiset monta vuotta kestäneiden sisällisten levottomuuksien jälkeen joutuivat tappiolle eräässä sodassa lähellä asuvaa raakalaiskansaa vastaan ja menettivät suuren osan vallastansa. Vähää ennen Peloponneesolaista sotaa karkotti kansa kaupungista ylimykset, jotka sitten lähtivät viholliskansan luo ja yhdessä heidän kanssaan ahdistivat ryöstöillään Epidamnolaisia sekä maitse että meritse. Kun kaupunkiin jääneet Epidamnolaiset näin olivat joutuneet pulaan, toimittivat he lähettiläitä Kerkyyraan, koska tämä oli heidän emäkaupunkinsa, rukoilemaan, etteivät Kerkyyralaiset välinpitämättöminä sallisi heidän sortua perikatoon, vaan sovittaisivat heidät karkotettujen kanssa ja tekisivät lopun barbarilaissodasta. Tätä rukoilivat lähettiläät, asettuen avunanojien tavoin Heeran temppeliin. Mutta Kerkyyralaiset eivät välittäneet heidän avunpyynnöstään, vaan antoivat heidän palata tyhjin toimin kotiin.
Kun Epidamnolaiset nyt näkivät, ettei heillä Kerkyyrasta ollut mitään apua odotettavissa, eivät he tietäneet, miten voisivat pulasta selviytyä. He lähettivät miehiä Delfoihin kysymään Apolloonilta, tulisiko heidän jättää kaupunkinsa Korintolaisille, nämä kun olivat tämän perustajat, ja siten saada apua näiltä. Apolloon antoi heille sen vastauksen, että heidän tuli jättää kaupunkinsa Korintolaisille ja antautua heidän johdettaviksensa. Epidamnolaiset toimittivatkin lähettiläitä Korintokseen ja luovuttivat oraakelin neuvosta siirtolaiskaupungin Korintolaisten suojelukseen, jonka ohessa he huomauttivat, että heidän kaupunkinsa perustaja oli kotoisin Korintoksesta, ja ilmottivat heille oraakelin vastauksen, pyytäen, etteivät nämä pysyisi välinpitämättöminä heidän perikadostansa, vaan ryhtyisivät puollustamaan heitä. Korintolaiset lupasivatkin heille oikeudenmukaisesti apua, katsoen siirtokunnan kuuluvan yhtä hyvin heille kuin Kerkyyralaisille, mutta myöskin osaksi kantaen vihaa Kerkyyralaisia vastaan, koska nämä, vaikka olivat heidän siirtolaisiansa, eivät välittäneet heistä. Sillä he eivät yhteisissä kokouksissa osottaneet Korintolaisille sitä kunnioitusta, mitä näillä oli oikeus vaatia, eivätkä valinneet uhrimenojen johtajiksi Korintolaista, kuten muut siirtolaiset tavallisesti tekivät, vaan kohtelivat heitä välinpitämättömästi ja ynseästi. Varallisuudeltansa olivat he tähän aikaan Hellaan rikkaimpien kaupunkien vertaisia, sotavarustuksiensa puolesta näitä mahtavammat ja laivastoonsa nähden olivat he yhteen aikaan muista suuresti edellä, koska Kerkyyra jo Faiaakien ajoista asti, jotka ennen heitä asuivat siellä, oli suuressa maineessa. Juuri tämä seikka vaikutti, että he yhä ahkerammin koettivat suurentaa laivastoansa. Se ei ollutkaan vähäpätöinen, heillä kun sodan puhjetessa oli vesillä 120 kolmisoutuista laivaa.
Koska siis Korintolaisilla oli niin paljon syytöksiä Kerkyyralaisia vastaan, lähettivät he mielellänsä Epidamnolaisille avuksi joukon Amprakialaisia ja Leukadialaisia miehiä sekä myöskin omaa sotaväkeä, ilmottaen, että ken vain haluaisi, saisi yhtyä retkikuntaan ja jäädä asumaan Epidamnokseen. Nämä matkustivat maitse Apollooniaan, joka on Korintolainen siirtokunta, koska pelkäsivät, että Kerkyyralaiset estäisivät heitä meritse matkustamasta. Mutta kun Kerkyyralaiset saivat tietää, että uudet siirtolaiset olivat suojelusväen seuraamina matkalla Epidamnokseen ja että kaupunki oli jättäytynyt Korintolaisten suojaan, vihastuivat he suuresti, ja vaativat, lähettäen heti 20 laivaa, että Epidamnolaiset ottaisivat pakolaiset kaupunkiinsa sekä palauttaisivat luotaan Korintoksesta lähetetyt siirtolaiset ja suojelusväen. Epidamnoksesta karkotetut ylimykset olivat näet tulleet Kerkyyraan, ja vedoten yhteisiin hautoihin ja yhteiseen syntyperään, pyytäneet näitä viemään heidät takaisin isänmaahan. Kun eivät Epidamnolaiset ensinkään välittäneet näistä Kerkyyralaisten vaatimuksista, lähtivät nämä viimeksimainitut yhdessä illyrialaisten kanssa heitä vastaan 40 laivalla, ottaen karkotetut Epidamnolaiset mukaansa laivoihin, viedäkseen heidät Epidamnokseen. Tultuansa kaupungin edustalle, ilmottivat he julkisesti, että kaikki muukalaiset ja ne Epidamnolaiset, jotka halusivat, saivat rauhassa poistua kaupungista, mutta että kaupunkiin jääneitä kohdeltaisiin vihollisina. Kun ei kukaan silloin lähtenyt kaupungista, ryhtyivät Kerkyyralaiset säännöllisesti piirittämään kaupunkia, joka sijaitsi eräällä maakannaksella.
Niinpiankuin Korintolaiset saivat sanoman Epidamnoksen piirityksestä, varustautuivat he lähtemään sotaretkelle, samalla kuin antoivat tiedon uuden siirtokunnan lähettämisestä Epidamnokseen, jonne saisi lähteä mukaan täysillä kansalaisoikeuksilla kutka vaan halusivat. Mutta ne, jotka eivät heti tahtoisi astua laivoihin lähteäkseen mukaan, saisivat, jos kumminkin tahtoisivat säilyttää siirtolaisoikeutensa, maksamalla 50 Korintolaista drakmaa jäädä Korintokseen. Silloin löytyi suuri joukko sekä niitä, jotka heti lähtivät mukaan laivoilla, että niitä, jotka suorittivat rahamaksun. Korintolaiset pyysivät myöskin Megaralaisia saattamaan heitä muutamilla laivoilla siltä varalta, että Kerkyyralaiset estäisivät heitä purjehtimasta. Megaralaiset varustautuivat auttamaan heitä kahdeksalla laivalla, samoin Kefalleenian Paleelaiset neljällä. Korintolaiset kääntyivät pyyntöineen niinikään Epidaurolaisten puoleen, ja nämä antoivat heille lisäksi viisi laivaa, Hermionelaiset antoivat yhden laivan, Troitseenilaiset kaksi, Leukadialaiset kymmenen ja Amprakialaiset kahdeksan. Teebalaisilta ja Fleiasilaisilta pyysivät he rahaa ja Eeliläisiltä tyhjiä laivoja ynnä rahaa. Korintolaiset itse varustivat 30 laivaa, ja niihin 3,000 raskasaseista.
Kun Kerkyyralaiset kuulivat Korintolaisten näin suuresti varustautuvan, läksivät he Lakedaimonilaisten ja Sikyoonilaisten lähettiläiden kanssa Korintokseen ja vaativat, että Korintolaiset kutsuisivat takaisin sekä Epidamnoksessa olevan varustusväkensä että siirtokuntansa, heillä kun ei ollut osallisuutta Epidamnokseen. Jos Korintolaiset luulivat itsellään sitä jossakin määrin olevan, sanoivat he olevansa valmiit jättämään asian oikeuden ratkaistavaksi niille Peloponneesoksen kaupungeille, joista he yhteisesti sopisivat. Se saisi pitää siirtolan, jolle mainitut kaupungit sen katsoisivat kuuluvaksi. He myöntyivät myös jättämään asian Delfoin oraakelille ratkaistavaksi. Sotaa he kaikin mokomin tahtoivat välttää; mutta jos Korintolaiset käyttäisivät väkivaltaa, sanoivat he oman etunsa vuoksi olevansa pakotetut ystävikseen liittämään ne, joita eivät muuten, nykyisille liittolaisille vieraina, niiksi haluaisi. Korintolaiset vastasivat heille, että he tahtoivat asiasta neuvotella vasta sitten, kun Kerkyyralaiset olivat kutsuneet Epidamnoksesta sekä laivansa että barbarit. Korintolaisten mielestä ei käynyt päinsä, että he ryhtyivät asiaa oikeudellisesti käsittelemään, niin kauan kuin Epidamnosta piiritettiin. Korintolaisten ehtoihin Kerkyyralaiset sanoivat olevansa taipuvaisia, jos Korintolaisetkin kutsuivat miehensä Epidamnoksesta. He sanoivat myöskin myöntyvänsä siihen, että molemmat pysyivät alallansa ja tekivät aselevon, kunnes asia oikeudessa ratkaistaisiin.
Mutta Korintolaiset eivät tahtoneet kuulla puhuttavankaan mitään senlaisista ehdoista, vaan lähettivät, kun heidän laivansa olivat miehitetyt ja heidän liittolaisensa saapuneet, airueen edeltäkäsin julistamaan sodan Kerkyyralaisille ja lähtivät Epidamnokseen näitä vastaan 75 laivalla ja 2,000 raskasaseisella. Laivastoa johtivat Pellikoksen poika Aristeys, Kalliaan poika Kallikratees ja Timanteen poika Timanoor. Jalkaväen johtajat olivat Eyrytiimoksen poika Arketiimos ja Isarkoksen poika Isarkidas.
Kun he olivat tulleet Anaktorian maassa sijaitsevan Aktionin edustalle, missä Apolloonin temppeli on lähellä Amprakian merenlahden suuta, lähettivät Kerkyyralaiset heitä vastaan sanansaattajan veneessä ilmottamaan, etteivät Korintolaiset saisi purjehtia kauemmaksi, miehittivät omat laivansa, tekivät vanhat laivansa merikelpoisiksi ja korjasivat muitakin. Kun lähettiläs ei tuonut KorintoIaisilta rauhaan suostuvaa vastausta, ja koska Kerkyyralaisilla oli miehitettyinä 80 laivaa, lukuunottamatta niitä 40, jotka olivat piirittämässä Epidamnosta, purjehtivat he Korintolaisia vastaan ja ryhtyivät tappeluun, jossa saivat loistavan voiton ja tuhosivat Korintolaisilta 15 laivaa. Samana päivänä onnistui niiden, jotka piirittivät Epidamnosta, saada kaupunki antautumaan ehdoilla, että vieraat jätettäisiin piirittäjien käsiin, mutta että Korintolaiset pidettäisiin vankeudessa toistaiseksi.
Kerkyyralaiset pystyttivät tämän tappelun jälkeen voitonmerkin Leykimnee-niemelle Kerkyyran alueelle ja surmasivat muut vangit paitse Korintolaiset, jotka he pitivät vangittuina. Kun Korintolaiset ja heidän liittolaisensa voitettuina laivoinensa olivat palanneet kotiinsa, olivat Kerkyyralaiset koko meren herroina niillä seuduilla. He purjehtivat Korintolaisten Leukas nimiseen siirtolaan, panivat autioiksi sen alueita ja polttivat Kylleeneen, missä Eeliläisillä oli laivanveistämö, koska nämä olivat antaneet Korintolaisille laivoja ja rahaa. Kauan aikaa meritaistelun jälestä olivat he herroina merellä, ahdistivat laivoillaan Korintolaisten liittolaisia ja tekivät näille suuria vahinkoja, kunnes Korintolaiset vihdoin kesän loppupuolella lähettivät laivaston ja sotajoukon, koska heidän liittolaisensa olivat joutuneet suureen ahdinkoon, ja leiriytyivät lähelle Aktionia Keimerionin edustalle Tesprootiassa, suojellaksensa Leukasta ja muita heille ystävällisiä kaupunkeja. Kerkyyralaiset puolestansa asettuivat sotajoukkoinensa ja laivastoineen Leykimneen edustalle. Kumpikaan ei ryhtynyt hyökkäykseen, vaan he pysyivät koko kesän vastakkain, kunnes kumpikin talveksi palasi kotiinsa.