Ei mikään muu tapaus tässä sodassa ollut Helleeneille odottamattomampi, kuin tämä. Sillä siihen saakka oli arveltu, että Lakedaimonilaiset yhtä vähän nälän kuin muun rasituksen pakottamina jättäisivät aseitaan, vaan mieluummin taistellen ase kädessä kaatuisivat. Antautuneita ei ylipäätään pidetty kaatuneiden kanssa samaa rotua olevan, ja kun eräs Ateenalaisista liittolaisista pilkoillaan kysyi muutamalta vangituista, eivätkö heidän kaatuneensa olleetkaan kunnon miehiä, vastasi tämä, että sittenpä nuoli olisikin oiva kalu, jos se voisi erottaa kunnon miehiä, tahtoen tällä osottaa, että ken tahansa voi joutua kiven ja nuolen uhriksi.
Ateenalaiset päättivät säilyttää vangitut miehet vankiloissa, kunnes sovinto tehtäisiin, mutta mestauttaa niitä, jos Peloponneesolaiset hyökkäisivät Attikaan. Pylokseen asettivat he vartiokunnan, ja tähän toimeen he määräsivät Naupaktoksen Messeenialaiset, jotka saapuivat sinne ikään kuin omaan isänmaahansa, koska Pylos ennen muinoin oli Messeeneen alueella. Näistä kävivät rohkeimmat rosvoretkillä Lakoonikassa, tehden sen asukkaille suurta vahinkoa, koska puhuivat samaa murretta. Tottumattomina tähän saakka rosvoamiseen ja täänkaltaiseen sotaan, pelästyivät Lakedaimonilaiset suuresti, varsinkin kun heiltä Heilooteja karkasi, että levottomuus levisi heidän maassaan laajemmalti, ja tämä heitä kovasti huoletti. Haluten salata näitä huoliansa Ateenalaisilta, lähettivät he vaikkapa vastenmielisesti sanansaattajia vastustajien luokse, koettaen saada heitä luovuttamaan Pyloksen ja vangitut miehet. Mutta Ateenalaiset yhä vaan korottivat vaatimuksiaan ja laskivat sanansaattajat, vaikka tulivat monta kertaa, tyhjin toimin menemään. Tämmöiset olivat Pyloksen tapahtumat.
Sinä kesänä tekivät Ateenalaiset vähän tämän tapahtuman jälestä 80 laivalla ja 2,000 omalla raskasaseisella sekä 200 ratsumiehellä, joita kuljettivat sitä varten rakennetut laivat, sotaretken korintolaiselle alueelle. Liittolaisista ottivat osaa retkeen Mileetolaiset, Androlaiset ja Karystolaiset Nikeeratoksen pojan Nikiaksen ja kahden muun päällikön johdolla. He lähtivät liikkeelle aamun koittaessa ja laskivat maihin Kersoneesoksen ja Reitoksen väliselle rannikolle sille paikalle, jossa ylempänä kohoaa Solygeionin kukkula, jolle Persialaiset muinoin asettuivat, sotiessaan Korintolaisia vastaan, jotka ovat Aiolilaisia. Siellä on nyt Solygeia niminen kylä. Kylään on rannikosta, jossa alukset laskivat maihin, 12 stadiota, Korintoksen kaupunkiin 60 stadiota ja kannakseen 20 stadiota. Korintolaisille oli jo edeltäkäsin Argoksesta ilmotettu, että Ateenalaisten sotajoukko oli tulossa, ja he olivat jo kaikki paitsi ulkopuolella kannasta asuvia paljoa ennen kokoontuneet kannakselle puolustautumaan, jotapaitsi 500 heistä oli vartioimassa Amprakiassa ja Leukadiassa, kaikki muut väijyivät maihin tulevia Ateenalaisia. Kun nämät kuitenkin yön kestäessä huomaamatta pääsivät maihin, ja kun merkit tästä oli annettu, jättivät Korintolaiset puolet sotureistaan Kenkreiaan puolustukseksi, jos Ateenalaiset ehkä karkaisivat Krommyoonaa ahdistamaan, ja riensivät kiiruimman kautta vihollista vastaan.
Heidän toinen päällikkönsä, Battos, sillä heillä oli tässä taistelussa kaksi päällikköä, lähti yhdellä lokoksella puolustamaan Solygeian kylää, joka oli muureja vailla; sitä vastoin taisteli Lykofroon sotajoukon toisella osalla vihollisia vastaan. Ensin hyökkäsivät Korintolaiset Ateenalaisten oikean siiven kimppuun, heti sen astuttua maihin Kersoneesoksen rannikolle, mutta sittemmin joutuivat he taisteluun myöskin vihollisten muita osastoja vastaan. Ottelu oli kiivasta ja mies miestä vastaan. Ateenalaisten oikea siipi ja Karystolaiset, jotka seisoivat äärimmäisinä, kestivät kyllä Korintolaisten hyökkäyksen, mutta torjuivat heidät vaivoin päältään. Paikka on vallan jyrkkä ja Korintolaiset vetäytyivät kukkulalle, josta he heittelivät vihollisia kivillä ja uudistivat hyökkäyksensä sotalauluja kajahduttaessaan, ja kun Ateenalaiset asettuivat heitä vastaan, syntyi uudestaan ottelu. Kun yksi Korintolainen lokos tuli vasemmalle siivelle avuksi, täytyi Ateenalaisten oikean siiven peräytyä, ja Korintolaiset ajoivat sitä takaa aina laivoihin saakka. Mutta Ateenalaiset ja Karystolaiset kääntyivät uudestaan vihollisia vastaan. Molemmin puolin taistelivat sotajoukkojen toiset osastot keskeyttämättä, varsinkin Lykofroonin johtama Korintolaisten oikea siipi Ateenalaisten vasenta siipeä vastaan, peläten että Ateenalaiset pyrkisivät Solygeian kylään.
Kotvan aikaa pitivät kumpaisetkin taistelijat väistymättä puoliaan, mutta koska Ateenalaisilla oli ratsuväkeä, joka puuttui toisilta, peräytyivät vihdoin Korintolaiset kukkulalle, jolta he eivät enään astuneet alas, vaan pysyivät levollisina aseittensa suojassa. Heidän paetessaan, kaatui suuri määrä oikealla siivellä, muiden muassa heidän päällikkönsä Lykofroon. Heidän sotajoukkonsa muu osa vetäytyi voitettuna hyvässä järjestyksessä, miltei hätyyttämättömänä, ylängölle, johon se asettui. Kun eivät viholliset enää ryhtyneet taisteluun, riisuivat Ateenalaiset aseet kaatuneilta, korjasivat omat kaatuneensa ja pystyttivät voitonmerkin.
Se osa Korintolaisia, joka oli Kenkreiassa vartioimassa, jotteivät Ateenalaiset purjehtisi Krommyoonaan, ei tiennyt mitään Oneion vuoren takaisesta taistelusta; mutta kun he huomasivat tomupilven ja siitä aavistivat, mikä oli tekeillä, niin riensivät he heti apuun. Itse vanhuksetkin lähtivät Korintosta apuun, kun tieto saapui tapahtumasta. Kun Ateenalaiset huomasivat näiden kaikkien kiiruhtavan apuun, ja koska arvelivat Peloponneesolaisten naapurikaupunkien tulevan avustamaan hädänalaisia, niin he kiiruhtivat laivoihin, vieden mukanaan saaliin ja omat kaatuneensa paitsi kahta, joita he eivät lähtiessään löytäneet. Astuttuansa laivoihin, purjehtivat he lähimmäisiin saariin. Täältä tuottivat he airuen kautta sopimusten suojassa nuot kaatuneensa, jotka he lähtiessään olivat jättäneet. Tässä tappelussa kaatui 212 Korintolaista ja Ateenalaisista hiukan vähemmän kuin 50 miestä.
Lähdettyänsä saarilta purjehtivat Ateenalaiset samana päivänä Korintolaisella alueella sijaitsevaan Krommyoonaan, josta matka pääkaupunkiin on 120 stadiota. Täällä he laskivat rantaan, hävittivät näitä seutuja ja viettivät yönsä. Seuraavana päivänä purjehtivat he ensin Epidaurian alueelle, astuivat siellä maihin ja saapuivat sitten Epidauroksen ja Troitseeneen väliseen Metooneeseen, jonka he vallottivat sekä linnottivat Kersoneesoksen kannaksen, jolla Metoonee sijaitsee. Rakennettuansa tänne vartiolinnoituksen, tekivät he ryöstöretkiä Troitseeneen maalle, Haliadan ja Epidauroksen alueelle. Linnoitettuansa paikan, purjehtivat he laivoillaan kotia.
Siihen aikaan, kuin tämä tapahtui, lähtivät Eyrymedoon ja Sofoklees Ateenalaisilla laivoilla Pyloksesta purjehtiakseen Sikeliaan. Saavuttuansa Kerkyyran edustalle, kävivät he kaupunkilaisten seurassa lstooneen vuorelle asettuneita Kerkyyralaisia vastaan, jotka viimeisen kapinan jälkeen olivat paenneet sinne, ja jotka harjottivat kaikenlaista ilkityötä tällä heidän valtaansa joutuneella alueella. Ateenalaiset valloittivat linnoituksen väkirynnäköllä, mutta sen puolustajat pakenivat kokoontuneina ylängölle, josta he tekivät sopimuksen. Tämän mukaan tuli heidän jättää Ateenalaisille avustajansa ja aseensa, mutta heistä itsestään saisi Ateenalainen kansa päättää mielin määrin. Päälliköt lähettivät heidät valvottaviksi Ptykian saarelle, kunnes he lähetettäisiin Ateenaan, ehdolla että jos joku heistä saataisiin kiinni pakenemisen yrityksessä, sopimus kaikkien suhteen pidettäisiin rauvenneena. Koska Kerkyyralaisten esimiehet pelkäsivät, etteivät Ateenalaiset mestauttaisi vankeja, keksivät he seuraavan juonen: Salaa lähetetyiden ystävien kautta, joita he olivat luulotelleet, että he muka puhuivat sääliväisyydestä, uskottelivat he muutamia saareen vangituista, että heidän olisi edullisin karata kiiruimman kautta, ja että heille oli hankittu aluksia tähän yritykseen, väittäen Ateenalaisten päälliköiden olevan aikeissa antaa heidät Kerkyyran väestön käsiin.
Kun yllyttäjät olivat saaneet heidät tätä uskomaan ja hankkineet heille aluksen, lähtivät pakenevat purjehtimaan, mutta otettiin kiinni, jolloin sopimukset olivat puretut, ja kaikki miehet jätettiin Kerkyyralaisten valtaan. Ateenalaisten päälliköt olivat suuressa määrässä syypäät tähän kunnottoman tekosyyn toimeenpanemiseen, he kun kaikin tavoin koettivat tehdä sen vaarattomaksi itse vehkeilijöille, koskeivät millään muotoa halunneet, että kunnia vangituiden tuomisesta Ateenaan tulisi muitten osaksi, kun he itse purjehtivat Sikeliaan.
Kun Kerkyyralaiset olivat saaneet vangit haltuunsa, sulkivat he nämät suureen rakennukseen, josta he sitten veivät heidät ulos, 20 kerrallaan, sidottuina toisiinsa, molemmin puolin asetettujen raskasaseisten rivien välitse, jotka heitä löivät ja pistivät, varsinkin nähdessään jonkun vihamiehensä heidän joukossaan; sivulla seisoi ruoskijoita, jotka kiiruhtivat vitkastelijoita.