Tähän loppui yhdestoista vuosi tätä sotaa.
Kun seuraavan kevään alussa eivät saapuneet Boiootialaisten lähettiläät, joita nämät olivat luvanneet lähettää, ja kun saatiin tieto Panaktonin muurien repimisestä, ja että Boiootialaiset olivat tehneet yksityisen sovinnon Lakedaimonilaisten kanssa, niin syntyi Argolaisissa pelko, että jäisivät yksin ilman liittolaisia, ja että kaikki liittolaiset yhtyisivät Lakedaimonilaisiin. Sillä he arvelivat, että Lakedaimonilaiset olivat yllyttäneet Boiootialaisia hävittämään Panaktonin ja yhtymään Ateenalaiseen liittoon, ja että Ateenalaiset olivat tietäneet tästä, joten heillä ei enää olisi tilaisuutta pääsemään liittoon Ateenalaisten kanssa, jota vastoin he tähän saakka olivat toivoneet voivansa liittyä Ateenalaisiin, jos erimielisyyden syntyessä sopimukset Lakedaimonilaisten kanssa purettaisiin. Tästä toivottomina ja peloissaan, että heidän samalla aikaa täytyisi sotia Lakedaimonilaisia, Tegealaisia, Boiootialaisia ja Ateenalaisia vastaan, lähettivät he nyt, vaikka eivät ennen olleet hyväksyneet Lakedaimonilaisten sopimusehdotuksia, koska olivat toivoneet pääsevänsä Peloponneesoksen johtajiksi, mitä kiiruumman kautta sanansaattajina Lakedaimoniin Eystrofoksen ja Aisoonin, jotka he pitivät siellä enin suosittuina, arvellen saavansa elää rauhassa, miten asiat kävisivätkään, kun olivat tehneet liiton Lakedaimonilaisten kanssa.
Saavuttuansa perille, ryhtyivät lähettiläät keskusteluihin Lakedaimonilaisten kanssa ehdoista, joilla heille sopimus suotaisiin. Ensiksi ehdottivat Argolaiset, että jollekin kaupungille tahi yksityiselle annettaisiin ratkaisuvalta Kynosuurian alueesta, josta rajapaikasta heidän välillänsä alituisesti oli ollut riita, koska siinä sijaitsi Tyrean ja Anteenan kaupungit, ja koska Lakedaimonilaiset sitä viljelivät. Mutta kun Lakedaimonilaiset eivät halunneet kajota tähän asiaan, vaan sanoivat, että Argolaiset saisivat liittyä heihin samoin kuin ennenkin, niin Argolaiset lähettiläät saivat Lakedaimonilaisia kuitenkin suostumaan, että rauha tehtäisiin 50 vuodeksi sillä välipuheella, että kumpaisellakin, Lakedaimonilaisilla ja Argolaisilla, oli oikeus kuten ennenkin taistelun jäätyä ratkaisematta vaatimaan toista sotaan mainitusta maasta, jos ei vastustajaa rasittaisi sota tahi tauti, mutta ettei ollut luvallista ajaa toista takaa edemmäs kuin vastustajan rajalle. Tämä oli ensin Lakedaimonilaisten mielestä hulluutta, mutta koska kaikin tavoin koettivat saada Argolaiset ystävikseen, suostuivat he tähän ehdotukseen ja vahvistivat liiton kirjallisesti. Kuitenkin kehottivat heitä Lakedaimonilaiset ennen lopullista ratkaisua esittämään asian Argoksen kansalle, ja jos se kansalle oli mieluinen, saapumaan valan vannomista varten Hyakintos-juhliin. Tämän päätettyään palasivat lähettiläät kotia.
Argolaisten ollessa näissä toimissa, saapuivat Lakedaimonilaisten lähettiläinä Andromedees, Faidimos ja Antimenidas pyytämään Boiootialaisia luovuttamaan Panaktonin ja päästämään vapaiksi Ateenalaiset vangit jättääksensä ne Ateenalaisille. Mutta he tapasivat Panaktonin Boiootialaisten hävittämänä, johon nämät ilmottivat syyksi, että Ateenalaiset ja Boiootialaiset tästä asiasta syntyneiden eripuraisuuksien takia ennen muinoin olivat tehneet valalla vahvistetut sopimukset, ettei kumpainenkaan saisi asua tässä paikkakunnassa, vaan että he viljelisivät sitä yhteisesti. Mutta ne vangitut Ateenalaiset miehet, jotka olivat Boiootialaisten hallussa, annettiin Andromedeelle ja hänen tovereillensa, jotka veivät heidät Ateenalaisten huostaan. He kertoivat myöskin Panaktonin hävittämisestä, arvellen siten luovuttaneensa sen Ateenalaisille, koskei siellä enää löytynyt yhtäkään Ateenalaisten vihollista. Tämän kuultuansa, suuttuivat Ateenalaiset suuresti, arvellen Lakedaimonilaisten Panaktonin hävittämisellä kovasti loukanneen heitä, koska näiden olisi tullut jättää kaupunki heille hyvässä kunnossa, ja senkin takia, että olivat tehneet yksityisen liiton Boiootialaisten kanssa, vaikka sopimuksissa oli sanottu, että yhteisesti pakotettaisiin kieltäviä yhtymään liittoon. Tarkasteltuansa missä muussa suhteessa Lakedaimonilaiset olivat loukanneet sopimuksia, pitivät he itsensä petettyinä, jonka tähden he vastasivat vallan röyhkeästi lähettiläille ja antoivat heidän mennä matkoihinsa.
Kun Lakedaimonilaiset näin suuresti riitaantuivat Ateenalaisten kanssa, toimivat ne Ateenan miehet, jotka halusivat saada sopimukset puretuiksi, kaikin voimin. Näiden joukossa oli m.m. Kleiniaan poika Alkibiadees, mies, jota kyllä muissa kaupungeissa olisi pidetty liian nuorena, mutta jota esi-isiensä ansioiden johdosta suuresti kunnioitettiin kotikaupungissaan. Hänestä oli etuisampi lähestyä Argolaisia, mutta syynä tähän hänen nurjamielisyyteensä Lakedaimonilaisia kohtaan oli osaksi loukattu itserakkaus, koska sopimukset Lakedaimonilaisten kanssa olivat solmitut Niikiaan ja Lakeen kautta, syrjäyttämällä hänet hänen nuoruuteensa katsoen, ja koska ei oltu otettu huomioon hänen entistä kesti-ystävyyttänsä. Tämän kesti-ystävyyden oli hänen iso-isänsä sanonut irti, mutta hän oli aikonut uudistaa sen ajamalla saarella vangittujen miesten asiaa. Katsoen itsensä kaikin puolin syrjäytetyksi, moitti hän ennen tehtyjä sitoumuksia, koskeivät muka Lakedaimonilaiset olleet luotettavia, vaan väitti heidän liittoutuneen Ateenalaisiin, jotta vetäisivät Argolaiset pois Ateenalaisista, hyökätäksensä sitten yksin jääneiden Ateenalaisten kimppuun. Kun nyt eripuraisuus oli syntynyt, lähetti hän heti sanan Argolaisille, kehottaen heitä yhdessä Mantinealaisten ja Eeliläisten kanssa viipymättä saapumaan Ateenaan solmiaksensa liiton, koska muka siihen oli mukava tilaisuus, ja ilmotti kaikin voimin kannattavansa heitä.
Kuultuansa tämän ja saatuansa tietää, että liitto Boiootialaisten kanssa oli tehty Ateenalaisten suostumuksetta, ja että Lakedaimonilaiset päin vastoin olivat joutuneet kiivaaseen eripuraisuuteen Ateenalaisten kanssa, eivät Argolaiset välittäneet Lakedaimoniin sopimuksia varten toimitetuista lähettiläistään, vaan käänsivät mielensä Ateenalaisiin, arvellen Ateenan olevan heille vanhastaan ystävällisen ja kansanvaltaisen, kuten heidän oma kaupunkinsakin, sekä että se, koska sillä oli laivasto, kyllä voisi heitä puollustaa sodan syttyessä. He lähettivät siis heti miehiä Ateenalaisten luokse liiton solmiamista varten, kuten myöskin Eeliläiset ja Mantinealaiset. Ateenaan saapuivat niinikään Lakedaimonista kiiruudella lähettiläinä Filokaridas, Leoon ja Endios, joiden arveltiin olevan Ateenalaisten enin suositut Lakedaimonilaiset, koska Lakedaimonilaiset pelkäsivät, että Ateenalaiset vihoissaan solmisivat liiton Argolaisten kanssa. Viimeksimainituiden lähettiläiden tulisi myöskin vaatia Pylosta Panaktonin edestä, sekä selittää liittoa Boiootialaisten kanssa osottamalla, ettei sillä suinkaan tarkotettu vahingoittaa Ateenalaisia.
Kun nämät puhuivat tästä neuvostossa, sanoen saapuneensa täysin valtuutettuina sovittamaan kaikki erimielisyydet, niin nousi Alkibiadeessa pelko, että he, jos samaa ilmottaisivat kansalle, saisivat sen hylkäämään liiton Argolaisten kanssa. Hän keksi nyt seuraavan keinon: Hän vakuutti lujasti heille, että hän hankkisi heille Pyloksen takaisin, ja että kaikki muutkin riitaisuudet sovitettaisiin, jos he kieltäisivät kansankokouksessa olevansa täysin valtuutetuita; että hän yhtä kiivaasti taivuttaisi kansan suostumaan tähän, kuin hän siihen saakka oli sitä vastustanut. Täten tahtoi hän poistaa heitä Niikiaasta, ja saada kansaa pitämään heitä kelvottomina miehinä, joilla ei ollut mitään hyvää mielessä, eikä puheessaan mitään totta, saadaksensa täten aikaan liiton Argolaisten, Eeliläisten ja Mantinealaisten kanssa. Ja niin kävikin. Sillä kun heiltä kansankokouksessa kysyttiin, kielsivät he olevansa täysin valtuutetuita, siis toisin, kuin neuvostossa olivat puhuneet. Tästä suuttuivat Ateenalaiset ankarasti ja uskoivat yhä mieluummin Lakedaimonilaisia soimaavaa Alkibiadesta, ja olivat heti valmiina päästämään Afgolaisia ja heidän tovereitansa puheillensa sekä tekemään liittoa heidän kanssansa. Mutta maanjäristyksen tapahtuessa kokouksen kestäessä, lykättiin päätös toistaiseksi.
Vaikka Niikias huomasi itsensä ja Lakedaimonilaiset petetyiksi lähettiläiden ilmotettua, etteivät he olleet pätevästi valtuutetuita, niin hän kuitenkin seuraavassa kokouksessa väitti, että tuli pysyä Lakedaimonilaisten ystävinä ja olla lähettämättä sanansaattajia Argolaisten luokse, kunnes saataisiin tieto, mitä Lakedaimonilaiset itse ajattelivat asiasta. Ateenalaisille sanoi hän sodan lykkäämisen olevan hyödyksi, mutta Argolaisille haitaksi. Sillä koska Ateenalaisten asiat olivat hyvällä kannalla, tuli heidän koettaa ylläpitää tätä hyvinvointia mitä suurimmalla huolella; Argolaisten huonolle asemalle oli sitä vastoin sodan syttyminen mitä nopeimmin erinomainen onnen sattuma. Hän saikin kansan toimittamaan lähettiläitä ja hänet itsensä yhdeksi näistä, jotka pyytäisivät Lakedaimonilaisia, jos heillä oli hyvä mielessä, luovuttamaan Ateenalaisille Panaktonin hyvässä kunnossa ja Amfipoliin, kuten myöskin purkamaan liiton Boiootialaisten kanssa, jos eivät viimeksimainitut yhtyisi liittoon, koska oli määrätty, ettei saanut tehdä sovintoa kenenkään kanssa ilman molemminpuolista sopimusta. Lähettiläiden tuli niinikään ilmottaa, että Ateenalaisetkin, jos olisivat tahtoneet tehdä vääryyttä, olisivat voineet tehdä Argolaiset liittolaisikseen, koska näiden lähettiläät juuri sitä varten olivat saapuneet. Kaikkea muutakin, josta heillä oli valittamisen syytä, antoivat he Niikiaan ja hänen lähettilästoveriensa ilmotettavaksi. Kun nämät lähettiläät, saavuttuansa Lakedaimoniin, ilmottivat vaatimuksensa ja viimeksi sanoivat, että Ateenalaiset tekisivät liiton Argolaisten ja heidän puoluelaistensa kanssa, jos eivät Lakedaimonilaiset, Boiootialaisten kieltäytyessä yhtymästä liittoon, purkaisi näiden kanssa tekemää liittoa, niin kieltäytyivät Lakedaimonilaiset efori Ksenareen ja hänen henkiheimolaistensa kehotuksesta luopumasta Boiootialaisista, mutta he uudistivat kuitenkin valat Niikiaan pyynnöstä. Sillä Niikias pelkäsi, kuten myöskin tapahtui, joutuvansa panettelun alaiseksi, jos hän aivan ilman mitään tuloksia palaisi kotia, koska hän muka oli syypää sopimuksien solmimiseen Lakedaimonilaisten kanssa. Kun Ateenalaiset, lähettiläiden palattua, kuulivat, etteivät he olleet Lakedaimonissa saaneet mitään aikaan, suuttuivat he kovasti, ja pitivät itsensä suuresti loukattuina, jonka tähden he, koska Argolaiset puoluelaisilleen Alkibiadeen kehotuksesta olivat läsnä, tekivät liiton heidän kanssansa seuraavilla ehdoilla:
"Ateenalaiset tekevät sekä omasta että liittolaistensa puolesta, vilpittä ja petoksetta niin hyvin mailla kuin merellä, sadaksi vuodeksi sovinnon Argolaisten, Mantinealaisten ja Eeliläisten kanssa seuraavilla ehdoilla:"
"Kielletty olkoon Argolaisten, Mantinealaisten ja EeliIäisten kuten myöskin heidän liittolaistensa käydä aseilla Ateenalaisten ja heidän liittolaistensa kimppuun, ja samaten Ateenalaisten ja heidän liittolaistensa käydä aseilla Argolaisten, Mantinealaisten ja Eeliläisten tahi heidän liittolaistensa kimppuun minkäänlaisilla verukkeilla. Ateenalaiset, Argolaiset, Mantinealaiset ja Eeliläiset ovat liittolaisia sadaksi vuodeksi seuraavilla ehdoilla:"