Ja sillävälin kun Tuomas Lehikoinen oli kutsunut sinne kamaripuolelleen kahvia ja vetänyt arkustaan pöydälle mittarien eteen kahden litran vetoisen särmikkään savonviinapullon, juosta hölkytteli Antti Turpeinen kotipihaansa, kiroillen itsekseen saamattomuuttaan, kun ei ollut älynnyt hän pyytää lautamiehekseen sitä mittarin apulaista ennenkuin Lehikoinen ehti… Nyt sillä kutaleella on ne herrat puolellaan… Vaan vielä sitä minäkin ne mittarit kesytän… Lienevätkö viinaanmeneviä… niin ne ainakin ovat olleet muut mittarit.
Hän tuli läähättäen tupaansa, ärhenteli ettoneelta juuri nouseville pojilleen ja laiskansekaiselle rengilleen ja käski niiden mennä Lehikkolaan linjoja avaamaan.
— Ja pankaa vaikka ne pyhävaatteet päällenne, jotta näkevät herrat, ettei sitä meidän talossa kursailemalla eletä…
Sitte meni hän emäntänsä luo ja sanoi tälle:
— Ja sinä muuta paikalla paremmat päällesi ja mene laivalla kaupunkiin hakemaan evästä sillä viiden litran nassakalla. Ja muista ostaa konjakkia, sitä kolmen ja kahdenkymmenen, elä huonompaa, sillä ne herrat luultavasti tykkäävät paremmin konjakista. Eikä sillä Lehikoisella ole muuta kuin liekö viinankuraa. — Ja osta täyteen se nassakka. Tuoss' on avaimet! Piirongissa on rahaa. Minä menen hakemaan lautamiestä.
Antti Turpeinen kävi hakemassa kamaristaan Matti-laatikon taskuunsa ja astui sitte ulos. Pihalla sytytti hän paperossin ja läksi sitte astuskelemaan Pekkarisen taloon päin. Se oli suuri tukkihuijari se Pekkarinen eikä ollut muutenkaan hyvässä huudossa. Antti Turpeinen ei ollut käynyt siinä talossa pariin vuoteen, vaan nyt sitä täytyi pyytää lautamieheksi… se kun on niin ovela ja osaa kääntää herrain silmät. Ja mistäpä ne mittarit sitä tuntevat… ellei Lehikoinen sano.
— Nyt se tuli minulle piru, sanoi hän heti, päästyään Pekkarisen kanssa kahdenkesken.
— No?
— Kun se Lehikoisen hölmö tahtoo jakaa sen meidän yhteisen tilan. Mittarit ovat jo siellä. Ja nyt minä tulin pyytämään sinua lautamieheksi. Saat hyvän palkan ja vielä paremmat harjakkaat, jos osaat pitää minun puoltani… ja sinähän kyllä osaat, sen minä tiedän.
— Eipähän tässä nyt ole minullakaan kiireitä… jos olisi ruveta…