Jussin rinnassa tuntui omituisesti pamppailevan. Mikähän sitä nyt niin sylkytti…
— Nyt ne tulisi lukea ne luvut. Vaan entä jos en muista… jos seisattuu keskelle runoa…
Hän rohkasautuu ja kopauttaa pari kertaa kovanlaiseen aitan seinään. Ei kuulu mikään.
— Kyllä se valvoo Miina, vaan ei virka… Lyö vielä kerran, niin että jymähtää. — Kuka siellä? kuuluu seinän takaa hiljainen kuiskaus.
Jussi alkaa nyt lausua runoaan yksikantaan ja samalla nuotilla kuin katekismustaan:
"Minä olen se pikkunen poika enkä suuremmaks tulla voikaan. Aukase, Miina, oven säppiä, jottei palele multa näppiä. Enhän minä tänne ois tullu, jollen ois sun tykkäävän luullu. Voitaishan tuota vähä puhella, jotta onko ne kuuliaiset suvella…"
Mutta siihen Jussilta keskeytyi. Hän muisteli ja muisteli… sitähän oli paljo pitemmälti… vaan ei saanut langan päästä kiinni. Alotti alusta ja luki uudelleen sen minkä muisti. Sitte oli ääneti.
— Onko se Jussi? kuului nyt aitasta.
— Ka on.
— Ovesta sisään tullaan eikä seinästä..