— Taisi tulla vahinko, virkkoi Isän-Pekka. — Nuo lahnat pelkäävät kaikkea kolinaa ja nyt niitä saattoi joku määrä karata tästä aukosta selän puolelle. Tahi sitte ne painautuivat pohjaan ihan yhteen paikkaan eivätkä liikahda, vaikka niitä komahuttaisi halolla. Niin ne joskus ovat ennenkin tehneet, kun ovat sattuneet säikähtämään. Se on tuo isolahna semmoinen vekkuli, että kun Levälahdessakin huomaa verkot ympärillään, niin paiskautuu sammaleiseen mutaan eikä lähde siitä kotvaseen.
Aurinko oli heidän tullessaan ollut laskenut ja kun Isäntä-Pekka sai heitetyksi järveen viimeisen rikuvitsansa alkoi puoli-yö olla käsissä.
Liisansaari oli nyt kokonaan verkkojen ympäröimä ja he tarkastelivat jatansa uudelleen siltä varalta jos siihen olisi sattunut jäämään jokin aukko.
Sattui siihen lähelle soutelemaan joku öinen säyneenonkija.
— Mitäpä ihmettä isäntä sitä Liisaa keskellä yötä kaulailee?
— Meinasinpa, meinasinpa kiertää tämän Liisan kuin karhun, ettei pääse tästä yöllä juoksentelemaan, vastasi Isäntä-Pekka nauraen.
— Nämä lahnat eivät tulleet tähän Liisan kivikolle hyvän edellä, saat sen uskoa, arveli Isäntä-Pekka paluumatkalla. — Eihän tuo kivinen ranta ole kutupaikka eikä mikään eikä siitä ole ennenkään saatu kuuna päivänä. Saatpa nähdä, että tässä vielä jotain ihmeitä tapahtuu, jos ne vaan nyt käyvät rikuvitsoihin.
Antti souti mitään virkkamatta kotirantaan.
Kun he sitte aamulla tulivat kokemaan verkkojaan, huomasivat he jo etempää, että kaloja on käynyt, sillä kohot olivat monin paikoin painuneet.
Lähes parikymmentä isoa lahnaa päästeli Isäntä-Pekka veneensä pohjalle.