Nyt silitti hän hiljaa Hannan päätä. — Hanna kulta, sinä et eroa. Asia ei kannata niin suurta uhrausta ja saadaan kyllä autetuksi toisellakin tavalla. Minkätähden et ole itseäsi puolustanut? Olethan sinä kelpo asianajaja! —
— Ketä vastaan minä itseäni puolustaisin? — kysäsi Hanna kiivaasti.
— Kukaan ei ole minua syyttänyt. Se on juuri se hiljainen, hiipivä
panetteleminen, jota vastaan ei voi puolustaida, joka ajaa minut pois.
Suora syytös olisi tuhat kertaa parempi kuin tämmöinen äänetön moite.
— Ja sinäkö väistyisit halvan, perättömän panettelemisen tähden? Ei, Hanna, se ei olisi sinun tapaistasi, se olisi miltei pelkurimaisuutta. Olethan minulle aina teroittanut, että sen, joka pysyy oikeudessa ja totuudessa, täytyy kulkea tietänsä eteenpäin pää pystyssä. Ja nyt sinä vetäytymällä pois olisit itse valmis luulettelemaan heille, että olet käyttäytynyt pahasti.
— Mutta mitä voin minä tehdä, ystävä hyvä? — kysyi Hanna mielenliikutuksessa. — Jos minut erotetaan? Parempi on itse lähteä, kuin saada ero täältä.
— Siitä saat olla ihan huoleti, ei se tapahdu. Minulla on eräs aikomus, mutta en sitä vielä kerro. Lupaa minulle, ettet ryhdy mihinkään kypsymättömään toimeen, vaan luotat minuun.
Hanna painoi hänen kätensä silmilleen ja huulilleen. — Sinä olet ystäväni ja sinuun minä luotan. Koetan malttaa mieltäni sinun tähtesi.
Koulun johtokunnassa ja opettajien kesken oli useita kertoja ollut puhe Hannan eroittamisesta. Siinä muodossa, kuin juttu oli heille esiin tuotu, se tietysti herätti yleistä paheksumista. Päätettiin tutkia Hannaa yksityisesti ja sitten julistaa hänelle, että hän oli koulusta erotettu.
Kaikki olivat pahoillaan hänen puolestaan, koska tyttö tähän saakka ei ollut koskaan antanut syytä moitteesen, vaan päinvastoin oli koulun etevimpiä oppilaita. Mutta koulun maine vaati muka, että oppilas, joka siihen määrin oli sääntöjä rikkonut, suoraa päätä lähetettäisiin pois.
Ennenkuin kokous tällä kertaa loppui, saapui siihen Verna Sommar ja pyysi sananvuoroa. Hän oli, varmana siitä että Hannan rikosta oli liioteltu, äsken puhutellut häntä itseään ja saanut häneltä avonaisen ja tarkan kertomuksen koko tapahtumasta. Hän oli sitten tavannut nuoren Hagenin, joka kertoi asian yhtäpitävästi, joten ei enää ollut epäilyksen syytä. Vihdoin oli hän käynyt kysymyksessä olevassa ravintolassa, ja siellä oli hänelle vakuutettu, ettei mikään nuori nainen sinä iltana ollut siellä mitään nauttinut.
Verna kertoi nyt kokouksessa tapauksen semmoisena, kuin hän oli sen
Hannalta ja Valterilta kuullut.