— Minun mielipiteeni mukaan, — lopetti hän, — ansaitsee Hanna Rappe kunnioitustamme ja kiitostamme siitä, että hän, itsensä unhottaen, koetti ojentaa horjuvalle lähimmäiselle auttavaa kättään.
Nolo hiljaisuus syntyi. Aikaa vaadittiin, ennenkuin mielet voivat kääntyä Hannan puolelle. Jotkut nuoremmista pyysivät sitten, että päätös peruutettaisiin, koska se perustui vääriin huhuihin.
Mutta vanhemmat ja varovaisemmat arvelivat, että huhu oli jo päässyt niin leviämään, ettei sitä enää voisi saada vaikenemaan eikä todistuksillakaan tyhjäksi tehdä. Koulun maine oli vaarassa, jos se ei erottanut yleisesti syytettyä oppilasta.
Nuoremmat opettajat ja opettajattaret väittivät kiivaasti tätä käsitystä vastaan. — Eihän mahtane olla aikomus, — kysyivät he, — että koulu väärän huhun tähden uhraa yhden paraimmista oppilaistaan?
— Onpa ikävä kyllä välistä täytymys uhrata yhden sitä varten, että muut jäisivät, — lausui yksi vanhemmista opettajista.
— Jos tätä periaatetta aiotaan noudattaa nyt ja vastedeskin, niin pyydän minä heti saada virkaeron, — huudahti Verna Sommar tavattoman kiivaasti.
Nuoremmat opettajat pitivät hänen puoltansa ja johtokunta huomasi itsensä pakotetuksi joko luopumaan yhdestä paraimmista opettajistaan tai sallia Hanna Rappen jäädä kouluun.
Uusi kokous määrättiin seuraavaksi illaksi, jolloin jokainen olisi ennättänyt vakaantua mielipiteessään.
— Minun ei ainakaan tarvitse missään vakaantua, — virkkoi Verna
Sommar. — Minun täytyy joko tehdä vääryyttä tai hakea toinen paikka.
Ei ole vaikea valita.
Kun viides luokka seuraavana päivänä tuli voimisteluun, huomasi se opettajansa tavattoman vakavaksi ja hajamieliseksi. Hän johti harjoituksia, antoi käskyjä ja neuvoja kuin muulloinkin, mutta teki kaikki miltei koneentapaisesti, ja helppo oli nähdä, että hänen ajatuksensa olivat kaukana. Pari kertaa unhotti hän antaa tavallisia merkkejä tai nimitti liikkeitä väärillä nimityksillä.