Nuoret lapset! Reippaat tytöt! Elämä on niin suurta ja rikasta ja maailma niin ihana. Nauttikaa niitä, mutta oi sidotuin silmin. Rakastakaa, uskokaa, toivokaa ja tehkää työtä rohkein sydämmin, — kas se on tehtävänne!

Tässä kertomuksessa esiintyy melkein yksinomaisesti tyttöjä ja siihen on syynä se, että se alkuperäisesti oli aiottu "Nya Trollsländan" nimistä sanomalehteä varten, jatkoksi erääsen samassa lehdessä olleesen kertomukseen poikien kumppanuudesta. Mutta kun se kasvoi liian isoksi Trollsländaa varten, täytyi sen lähteä maailmalle eri kirjasena.

Helsingissä Marraskuulla 1889.

Tekijä.

No, Bella, joko nyt ensimmäisenä aamuna myöhästytään koulusta? — murisi Leena ja rumautti halot uunin eteen. — Kello käy kahdeksatta, ja muut ovat jo kahvipöydässä.

Bella nousi istualleen ja hieroi silmiänsä. Olihan nyt 15 päivä Tammikuuta. Ja se oli häneltä vähällä unhottua! Joululuvalla oli hän tottunut nukkumaan näin kauan. — Kahdeksatta! Hyväinen aika, mitä äiti nyt sanoisi? Bella oli eilen luvannut hakata sokuria ja ommella pari nappia Pentin liiviin, ennenkuin hän menisi kouluun. Nyt kysyttiin sukkeluutta.

— Leena kulta, kylpy tänne! En uskalla kai olla kylpemättä.

Hän pistihe rohkeasti kylmään veteen, hankasi itsensä karkealla pyyhinliinalla, kunnes oli punainen kuin krapu ja tuota pikaa oli hän vaatteissa. Tukan järjestämiseen ei mennyt paljon aikaa, se oli onneksi lyhyt, ja nyt oli hän valmis.

Ruokasalissa olivat vanhemmat ja sisarukset jo kahvipöydässä, kun Bella tuli. Äiti osoitti hymyillen sokuriastiaa, joka oli täyttänyt itsensä, ja Pentti nyki nappejaan, joita hän oli ommellut niin vahvalla rihmalla, että siihen olisi voinut ripustaa naulan painoja. Pienet siskot, Lulle, Liisi ja Helmi takertuivat häneen kertoakseen asioitaan, ja kotvan aikaa kului, ennenkuin hän ystävällisellä tavallaan pääsi niistä ja saattoi ruveta ruoalle.

Tammikuun aamu oli kylmä ja kirkas ja hän tuli koululle hehkuvin poskin. Sielläkös melua ja pakinaa! Se kuului aina porstuaan saakka. Etehinen oli täynnä tömiseviä, hengästyneitä, juttelevia tyttöjä, jotka riisuivat päällysvaatteitaan ja koettivat huutaa toinen toistaan kovemmin.