— No, no, rauhoittukaa vaan, minä olen siivo kuin äsken silitetty yömyssy. Teidän valokuvanne!… Luonnollisessa suuruudessa tietysti —?
— Sinä olet aika veitikka! — nauroi Bella.
— Niin, minkätähden te ette voisi antaa hänelle valokuvaanne, ei suinkaan kukaan ole saanut niistä patenttia?
— Totta puhuen, on hän liian hyvä pilan esineeksi. — Aina oli hiukan loukkautunut. — Hän on niin suloinen, että minä antaisin silmät päästäni jos hän tahtoisi suudella minua vaan yhden ainoan kerran.
— Olisipa kallis hinta yhdestä suudelmasta. Etkö voi tinkiä? Minä sinun sijassasi menisin hänen luokseen ja sanoisin: tehkää hyvin ja suudelkaa minua, niin saatte mesileivän.
— Joutavia!
— Maltapa, tuossa hän juuri tulee.
Eräs nuori nainen tumman sinisessä puvussa kulki samassa ohitse. Bertha tarttui hänen käsivarteensa ja veti hänet tyttöjen luo, jotka punaisina ja noloina olivat piiloutuneet nurkkaan.
— Neiti Sommar, tässä on kaksi hiirtä, jotka olen saanut pyydykseen. Ne tahtoisivat niin mielellään suudella teitä mutta heidän ei taida kannattaa.
Tytöt yskivät ja iskivät silmää ja antoivat Berthalle kaikenlaisia varoituksen merkkejä, joista hän ei vähääkään huolinut.