Samassa tuli vanha Leena sisälle raivataksensa pöytää illallista varten. Hän oli kumpaisenkin tytön hyvä ystävä ja piti aina silmällä heidän tekojaan ja töitään. Sitä nyt kyllä ei voinut auttaa, että hänellä oli erilainen maailmankatsanto, kuin noilla nuorilla, jotka olivat toisen ajan lapsia. Mutta vaikka hän ei aina käsittänyt tai hyväksynyt heitä, säilytti hänen vanha, rehellinen sydämmensä yhä koko rakkautensa "lapsiin", joiksi hän niitä nimitti. Hän ei ollut koskaan niitä mahtavia herätyksiä kokenut, kuin nykyajan nuoriso, tai sitä hämmennystä ja levottomuutta, jota uudet aatteet monesti matkaansaattavat nuorissa mielissä. Hän oli vastaanottanut, minkä oli saanut, tarkastamatta liioin sen laatua, koettamatta muodostaa siitä itselleen omia mielipiteitä. Ja sentähden katseli hän usein kummastuksella, kuinka nuoret "puuhasivat", ja nousivat vanhoja mielipiteitä vastaan, joiden oikeutta hän ei koskaan olisi voinut epäillä.
— Mitä jumalattomia kirjoja nuo ovat, joihin Hanna taas tirkistää? — arveli Leena, hiukan moittivalla äänellä, kun hän näki anatomilliset kuvat.
— Se on oppi omasta ruumiistamme, Leena, — sanoi Hanna, — se on ihmisen luuranko eikä mitään jumalatonta.
— Onpahan se minun mielestä. Mitä sitä tarvitsee tuommoisia katsella? Jota Jumala on kätkenyt ihmisen silmältä, sitä hänen ei pidä itsepintaisesti tutkia. Ja ihmispoloisen luut saisivat minun mielestäni levätä rauhassa maan povessa, eikä niitä tarvitsisi esiin kaivaa elävien pilkattaviksi.
— Kuka nyt pilkkaisi niin vakavaa asiaa kuin kuolemaa — vastusti Bella ihmetellen. — Ja sitä paitse, etkö sinä myönnä, että meidän on hyödyllistä tuntea omaa ruumistamme?
— Eikö mitä, se on ihan joutavaa. Sen, joka on huoneen rakentanut, tarvitsee tietää, kuinka se on tehty, mutta muiden asia se ei ole.
— Entä lääkärit sitten? Kuinka voivat ne sairasta hoitaa, elleivät ole hänen ruumistaan tutkineet ja tiedä missä kipu sijaitsee?
Leenaa näytti tämä arveluttavan. — No niin, tohtorit … tutkikoot ne sitten semmoisia asioita. Mutta eiväthän nekään voi ihmistä parantaa, jos se on sallittu, että hänen pitää sairastaa. Ja jos Jumala tahtoo sairasta parantaa, niin ei hän siihen tohtoreita tarvitse. Senpä tähden tuntuu minusta, että nuo luut ja rohdot ja sen semmoiset ovat ihan jonnin joutavia, sillä jos tauti on kuolemaksi, niin ei sitä mikään paranna.
— Mutta muistatko Leena, kuinka hyvä mieli sinulla oli, kun sinussa oli luuvalo ja pääsit siitä tohtorin määräyksillä?
— No, herrainen aika, olinhan minä hyvilläni, mutta se kai oli vaan sen tähden, että olen kurja syntinen ihminen, joka ei tahtonut nurkumatta kärsiä Jumalan vitsausta. Tuhmaahan se oli, että minä tahdoin heittää ristin päältäni, mutta jalka oli minulle tarpeen…