Kolmantena päivänä oli Bellalla kauhea suonenveto, mutta sitten hän alkoi runsaasti hikoilla, jota lääkärit pitivät hyvänä merkkinä. Sairas sittemmin vaipui hiljaiseen uneen, hengitti syvään ja tasaisesti, ja hieno puna ilmestyi hänen poskilleen. Hänen äitinsä ja Hanna istuivat liikahtamatta hänen vuoteensa ääressä, ikäänkuin olisivat peljänneet pienimmällä kuiskeellaan säikähdyttävänsä toivon kyyhkyä, jonka siivet suhisivat kaukana.
Pari tuntia levollisesti nukuttuansa, aukaisi Bella silmänsä, ja hänen katseensa osoittivat, että hän nyt oli täydessä tunnossa. Hän huomasi äitinsä ja kuiskasi hiljaa: — äiti! Sitten kääntyi hänen katseensa Hannaan ja hän hymyili heikosti: — Hanna! — kuiskasi hän ja vasen kätensä tavoitteli hiljaa Hannan kättä.
Silloin aukenivat Hannan kyynellähteet ja hän riensi pois huoneesta peljäten, että Bella säikähtyisi niistä valtavista nyyhkytyksistä, jotka puistattivat häntä. Jumalan kiitos, Jumalan kiitos! Kuinka ihanalta tuntui itku, tointuminen, pitkällisen tuskan poistuminen kyynelvirran mukana.
Kun lääkäri tuli, näytti hän iloiselta ja hämmästyneeltä. Kuume oli poissa ja katse selvä. Ei ollut enää henki eikä järki vaarassa, mutta suurinta varovaisuutta vaadittiin, etteivät hermot, jotka niin kauan olivat olleet ikäänkuin eloa vailla, jälleen vahingoittuisi.
Pentti tuli usein istumaan hänen vuoteensa ääreen. Hän osasi niin mainiosti asettaa päänaluksia ja kääntää Bellaa, kun tämä ei itse jaksanut, ja hänen kätensä oli kuin hellän naisen käsi.
— Sinä olet niin hyvä, Pentti, — kuiskasi Bella eräänä päivänä, kun hän saattoi puhua; — sinusta tulee varmaan oivallinen tohtori.
Pentti hymyili. — Ja silloin viimeistään sinun täytyy parantua. Saat nähdä, että tulet vahvaksi kuin norsu, kun vaan mieltäsi maltat.
— Luuletko, että se on Jumalan tahto? — Bellan katseet kääntyivät kysyväisesti häneen ja hän koetti kiertää käsivartensa Pentin kaulaan, vaan ei jaksanut. — Ajattelen aina joskus, että nyt minä kuolen… Mutta sano, kuinka olen minä tullut näin kipeäksi? Minä en muista mitään…
— Sinä et saa puhua niin paljon, sisar kulta, — keskeytti Pentti ymmärtäväisesti. — Kyllä minä kerron kaikki, kunhan vaan vahvistut. — Nyt et saa ajatella muuta kuin nukkumista, syömistä ja parantumista.
— Olkoon niinkuin tahdot, — vastasi Bella väsyneellä äänellä.