Poikien paraita huvia oli ääneen lukea asemapaikkojen nimet. Eräänä päivänä tavasi Kasse silmät teekupin kokoisina: B-o-r-g-o…
— Borgå! — Porvoo! — huudahti Masse ihmeissään. — Mamma, täällä on Porvoo Italiassakin! — Saaneekohan täällä edes ostaa Porvoon tipoja [pieniä vehnäsiä]? — huokasi mamma, jonka mieleen juohtui lämmin puolipäiväkahvi kotona Helsingissä, paksu kerma oman lehmän maidosta ja mainioita "tipoja" Brondin'ista.
Jonkun ajan kuluttua lähestyttiin taas asemaa. Konduktööri meni vaunujen läpi ja huusi: Kervo!
— Kervo! — riemuitsi Kasse. — Pappa, pappa! Ikään tulimme Porvoosen ja nyt olemme Keravalla! Heillä on Kervo Italiassakin.
— Silloin varmaankin on junan muutos, — sanoi pappa, joka hätääntyneenä heräsi lyhyestä unenpätkästä. — Mutta näkyväthän ne kirjoittavan sitä C-e-r-v-o. Voimme siis olla rauhassa. — Ja niin saapuivat matkustajamme pitemmittä mutkitta Pisaan.
Angelika kiiruhti sanomaan Pisan kallellaan olevasta tornista, josta hän oli lukenut koulussa. Hänen selityksistään ymmärsivät Kasse ja Masse tornin semmoiseksi kuin Eufrosynen rakentamat tornit lastenkamarissa, jotka välttämättömästi kaatuivat, kun olivat jonkun korkeus-määrän saavuttaneet. Pojat kieltäysivät sentähden seuraamasta vanhempia ylös torniin, siksi kunnes pappa juhlallisesti vakuutti ei mitään vaaraa olevan pelättävissä. Pojat nolostuivatkin sitten aika lailla, kun huomasivat, että olivat päässeet tähän torniin yhtä onnellisesti, kuin jos olisivat nousseet Nikolaikirkon portaita Helsingissä.
Florenzissa tapasi perhe koko joukon ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia. Angelika tuli hyvin hyväksi ystäväksi erään nuoren tanskalaistytön kanssa ja Boboli-puutarhassa he tekivät ikuisen ystävyyden liiton eräänä iltana, kun satakieli lauloi ja kuuvalo loihti timantteja puihin ja pensaihin.
Kasse ja Masse panivat suurimman arvon kilpa-ajoihin Kasinossa. Hei, kuinka siellä lensivät nuo ruseteilla kaunistetut hevoset! Kuinka sanomattoman onnellisia olivat englantilaiset jockeyt, jotka ajoivat pieniä leikkivaunujaan, niin että pöly vilisi heidän ympärillään. Kasse ja Masse tunsivat palavan halun päästä tallipojiksi Florensiin.
Mutta eteenpäin sitä vaan mentiin. Kun tultiin Bolognaan, satoi rankasti. Asemalla huusivat eri hotellien omnibus-ajajat kilvan, itsekukin ylistäen omaa hotelliaan. Kaikkein kimakammin huusi "Albergo Pellegrino" ja Kasse ja Masse, jotka pitivät tätä nimeä erittäin ihanana, houkuttelivat pappaa kiipeämään Pellegrinon omnibukseen. Hotelli oli pieni, likainen ja kallis ja mamma rupesi voimaan pahoin öljynsekaisesta ruuasta ja sade yhä jatkui, jonka tähden pappa jo seuraavana päivänä osti matkaliput Venetiaan.
Mamma rukka oli yhä kipeä ja koetti parantaa itseään "Hjärnes testamente"-rohdolla, jota papalla oli mukana kotoa. Eufrosyne oli sinä päivänä hyvin kiusallinen ja hänen suunsa jauhoi lakkaamatta kuin mylly: