— Yksinkertaisin nimi on paras. Minä ehdotan että nimitämme itseämme Tilhiläisten Yhtiöksi.
— Tilhiäkö me olemme, — ivasi Masse. Siinä tapauksessa meidän pitäisi syödä pihlajamarjoja ja käyttää koreita vaatteita.
— Minäpä olenkin syönyt kuusi pihlajamarjaterttua tänään, — vakuutti
Fritz Amatus.
— Tässäpä on sopivaa koristusta vaikkapa tilhillekin taikka sitten hohkanärhille, — huomautti Kasse, hypistellen rimssua Kamillan mekossa, sillä Kamilla parka oli aikalailla turhamielinen.
— Minusta ei Spirea tällä kertaa ole ollut niin viisas kuin tavallisesti ennen, — lausui Svante kohteliaasti. — Toinen nimi olisi sopivampi.
— Minä ehdotan: Sukkelat Suut, sanoi Kamilla,
— Se on hyvä nimi! Hyvin sopivaa! Olkoon menneeksi! — kuului joka taholta.
— Ja huomenna on meillä vuosikokous. Mepä pidämme puheita ja valitsemme puheenjohtajan, aivan kuin suuret ihmiset, — sanoi Kamilla innostuneena.
— Ja sihteerin, talouden- ja rahastonhoitajan, — lisäsi Svante, varmana siitä että hän tulee valituksi johonkin kunniavirkaan.
Fritz oli niellyt viimeisen potaattinsa ja kaikki olivat kylläiset, jonkatähden nousivat pöydästä ja menivät tyttöjen kamariin, joka oli kookas ja hauska. Masse ja Kamilla matkustivat maailman ympäri herra Fogg'in kanssa, Fritz ja Eufrosyne pelasivat erästä peliä, Svante meni omaan huoneesensa ja nau'utti viulullaan "tuoll' on mun kultani" ja "kukkuu", ja Kasse vaipui kirjaan "Kummallisia seikkailuja maalla ja merellä". Kukaan ei tietänyt missä Spirea oli tai mitä hän teki, mutta kun kello löi yhdeksän ja lapset alkoivat tuntea Nukku Matin lähestyvän, kaipasivat he häntä. Vasta silloin kun Kamilla ja Eufrosyne jo olivat päältään riisumassa, tuli Spirea. Hän oli punainen ja kuuma kasvoiltaan ja vastasi estellen tyttöjen uteliaihin kysymyksiin. Hän hommaili vähän aikaa vaatesäiliönsä ääressä, jonka jälkeen pani maata hiljaisena ja alakuloisena.