— Eikö mitä? — Eihän kuitenkaan!
— Mahdotonta! — huusivat muut tilhiläiset tätiä ympäröiden.
— Ettäkö minä olen "Saara-täti"? On se aivan totta.
— Mutta emmehän me…
— Niin tekö olleet minua kaatamaisillaan? Ei, ette juuri te, mutta muut lapset ovat niin tehneet. Luulenpa että useampi teistäkin joku kerta on tehnyt itsensä syypääksi samanlaiseen käytökseen, — jospa ei juuri tänään eikä eilen.
Tilhiläiset olisivat hyvin mielellään sanoneet vastaan, mutta Dika täti jatkoi: — löytyy yksi sana, josta, näette, kaikki ihmiset ja varsinkin lapset paljon pitävät. Se sana on vapaus. Mutta asian laita on semmoinen, että vapaus kyllä on kallis ja hyvä, se on yksi Jumalan paraimmista lahjoista ihmisille, mutta jos ei vapautta ohjaa rakkaus, on se kuin kesyttämätön varsa ilman ohjia, tai niinkuin tuli, joka polttaa, vaan ei lämmitä.
Kun lapset nurisevat niistä muistutuksista, joita vanhemmat ja muut täysikasvaneet antavat heille, tarkoittavat he tietysti: — voi, jospa nuo nyt antaisivat meidän olla rauhassa! — Tai toisin: aivan vapaina. Ilman muistutuksia, moitteita ja kehoituksia. Kuinka hauskaa se olisi! Fritz Amatuksen koululaukku saisi seurustella kalossien kanssa, tai asuskella keittiön pöydällä pestävien astioiden välissä niinä tuntina, jolloin sen herra ja omistaja ei olisi koulussa. Kamillan kolo hameessa saisi kasvaa ja kehittyä esteettömästi, kunnes se tulisi esiliinan kokoiseksi ja alushame pilkistäisi esiin. Eufrosyne keikkuisi kaikilla tuolilla, kunnes ei koko talossa löytyisi yhtään ainoaa ehyttä. Masse pureskeli kynsiään, kunnes joka ikinen niistä tulisi kauniilla jäljillä varustetuksi…
— Voi, voi tätiä! — huusivat muut tilhiläiset.
— No, pääskööt nyt muut tällä kertaa. Mutta mihin luulette joutuvanne, jos jokainen teistä saisi aivan esteettömästi viljellä huonoja tapojanne? Se veisi teidät siihen, että niistä tulisi teille itsellenne koko joukko pieniä näkymättömiä kahleita, jotka huomaamattanne pitäisivät teidät kiinni sidottuina, estäisivät hyvien taipumusten ja päätösten kehittymistä ja kypsymistä ja toisivat mukanaan yhä toisia pahoja tapoja ja virheitä, — ehkä ajan mukaan oikeita syntejäkin! Poika, joka heti on valmis suuttumaan, vastaa pahasti ja kiivaasti, tulee helposti — jos ei ajoissa koeta itseänsä voittaa, — täysikasvuisena rajun luontonsa orjaksi. Ja tyttö, joka niin paljon pitää tavaroistaan ja on niin halpamielinen, ettei mielellään lainaa kynää tai kumia toverilleen, tai kieltäytyy menemästä asialle, jotta saisi rauhassa järjestää laatikkoaan, hän hoitaa itsekkäisyyden ja tylyyden siementä, joka kyllä itää ja kasvaa ja vähitellen vieroittaa hänestä kaikki ihmiset.
— Enpä ymmärrä minkätähden täti panee niin paljon painoa tuommoisiin pikkuseikkoihin, — tuumaili Kamilla.