Pojat näyttivät miettiväisiltä ja Effin päässä pyöri monen monta tuumaa. — Meidän täytyy kysyä Dika tädiltä, — sanoi hän, — en minäkään luule, että me läksyjen tähden voimme pitää häntä täällä. Mutta Dika täti kyllä keinoja keksii, — päätti hän.
Lapset arvelivat nyt parhaaksi odottaa Dika tädin tuloa, joka paraikaa oli iltakirkossa. Kun hän tuli, hyökkäsivät kaikki tilhiläiset häneen ja puhelivat kaikki yht'aikaa, niin ettei hän ymmärtänyt rahtuakaan. — Antakaa nyt Spirean kertoa asianne, — sanoi hän, — muuten en käsitä mitään. Spirea kertoi päivän tapahtuman, jonka jälkeen he kaikki varpaisillaan hiipivät nukkuvan pojan luo.
— Eikö hän ole suloinen? — Eikö hän saa jäädä meille? — kysyi Kamilla rukoilevalla katseella, välittämättä Spirean moittivista silmäyksistä.
— Tännekö? Kuka häntä täällä hoitaisi, kun te luette läksyjänne tai olette koulussa. Ei, lapsi raukka, se ei käy laatuun! Mutta me voimme ehkä saada Pullosen vaimon täällä tuvan puolella vastaan ottamaan hänet, kunnes ruvetaan häntä tiedustelemaan, ja silloinhan te aina vapaahetkinä voitte käydä tervehtimässä.
— Niin, niin, se on mainio keksintö, — eläköön Dika täti! — huusivat pojat.
— Sinun pitäisi saada siitä kunniamerkki, täti hyvä, — sanoi Spirea, — tiesinhän minä, että sinä neuvon keksisit.
— Mutta emmekö saa pitää häntä omanamme, kunnes joku tulee ja ottaa hänet?
— Ja emmekö saa tehdä työtä hänen hyväkseen…?
— Ja välistä pitää häntä täällä ylhäällä?
— Kyllä, kyllä, sen kaiken saatte. — Dika tädin silmät osoittivat suurta hellyyttä, kun hän katseli sitä hylättyä pikku raukkaa, joka niin levollisesti ja makeasti nukkui lasten huoneessa. Kenenkä lapsi saattoi hän olla? Hänen pikku paitansa oli hienointa palttinaa, mutta muut vaatteet osaksi likaisia ja karkeita. Lippu, joka oli kiinnitetty hänen selkäänsä, osoitti että hänet tahallansa oli hylätty. Kummalliselta tämä tuntui. Ainoa mitä saattoi tehdä, oli että ilmoittaa asiasta poliisikamarilla sekä panna ilmoitus sanomalehteen ja pitää huolta, ettei lapsella olisi mitään puutetta.