LAISKA.
Laiskaksi mua sanovat,
kuhnukseksi kelleävät:
hikoavan syödessäni,
vaan ei työtä tehdessäni.
Kellätköhöt, mallatkohot,
kellätköhöt jos kahesti,
mallatkohot jos mitenkä,
manatkohot — en pahene.
Enkä liioin kaunaa kanna:
lie puheessa puolet totta.
— Lien minä kahessa laiska:
huoli en kaivohon hypätä
tahi oksahan kivuta,
itse surmalle sueta
— mut en myöskään rukoella
kalkahtaissa kuolon kellon
päiviäni pitemmiksi,
iltojani isommiksi,
vaikka kohta katkeaisin,
tuossa turma jo tulisi.
RUNOILIJA.
Hän ei usko Jumalaan,
mutta runon saatuaan
lauletuksi — kädet liittää
ristiin, kyynelsilmin kiittää.
UTELIAS.
— Pyhä Poika Jumalan,
jalkoihisi kumarran
tuskissani tiedustain:
miks sain tahdon kuninkaan mutta mahdin narrin vain?