PANNAHINEN.
Korpi kolkosti kohisi,
viima vinkui, räntä räiskyi,
Lappi lauloi, hukka huuti.
Haamu harmaja saloa
hiihti henkihieverinä.
»Mistä matka?» — Maailmalta.
»Sieltä mistä?» — Auran suulta,
kivikirkosta Jumalan.
— Läksin riemunraikkahana,
yhtä riistarikkahana:
ahkiossa ahmaturkit,
revonnahkat, raha-rihmat,
kiiltokarvakiihtelykset;
tulen nyt tuska tuomisena,
ahkiona ailut musta:
mihin nyt piillä pillojani,
paha töitäni paeta?
»Lienet surman suorittanut?»
— Oisin surman suorittanut,
onnellisempi olisin!
Ei olisi kalma kantapäillä,
surman ei viikate välyisi
vaivaisen minun varalta:
tuoni toisanne ajaisi,
veisi miestä veristynyttä.
Synkempi on minun satuni,
synkempi on synnintyöni:
olen kirkolta kirottu,
papin pannahan lukittu.
»Ristin-Kiesuksen kiroissa!
Mitä teit sinä, poloinen?»
— Oli markkinat, minäkin
siellä — soivat kirkon kellot:
kuuli kutsun kansa kaikki,
menin myös minä mukana.