»Kyllä sinut tunnetahan:
tuhma tiisti Tuhma-Jussin,
Tuhmaa-Jussin Tuhmalasta;
Jussilla on jousi tuhma,
tuhmat, vaivaiset vasamat;
ei edes kertoa kesässä
ole oike'in osannut,
vahinko, jos vuodessana
saapi saalista oravan!»
Minä mättäällä makasin,
Tuhmaa-Jussi Tuhmalasta:
jouduttelin jousiani,
jännittelin jänteitäni,
vasamoitani varasin
koppelolle pään menoksi:
»Outa, outa, metsoakka,
tokko kauan kotkotellet,
kenokaula keikistellet!»
Laskin liinan liukumahan,
jännesiiman siukumahan:
kaari kauniisti kalahti,
tulta suihki sulkanuoli,
tulta nuoli Tuhma-Jussin.
Katsoin: koppelo putosi?
— Pahka puusta vain putosi,
oksa koivusta kolisi,
ritisi risut ja ritvat;
metsoakka aivan terve:
kuulin kovan kotkotuksen,
siivispankon paukahtelun.
II
Noinpa neuvoi iso ennen,
oma vanhempi opasti:
pyy parempi pivossa yksi
kuin on puussa pyitä kaksi.
Enpä, tuhma, uskonunna:
lensi pyy edestä puuhun,
pyristeli pyrstöänsä,
viherteli, viiskutteli;
asetuime ampumahan.