— Joko »kultakello ketjun kanssa» näyttää niin paljon? — kysyi Tavela leikkiä laskien.
Kun he olivat tulleet Tehtaankadulle, sanoi Koskula:
— Otetaan »huone», sillä pääsee täältä aivan »talolle» asti.
Samassa tuli raitiotievaunu, ja he nousivat siihen.
III
Ylioppilastalon eteisessä oli täydellinen tungos, sillä osakunta, joka tänä iltana vietti vuosijuhlaansa, oli jäsenluvultaan suuri. Paitsi uusia jäseniä, joista naiset esiintyivät mustissa hameissa ja herrat uudenuutukaisissa frakeissa, oli osakunnan vanhempiakin jäseniä saapunut runsaasti, sillä tämä vuosijuhla erosi tavallisista vuosijuhlista siinä, että vietettiin erään maakuntamuiston kaksikymmentäviisivuotisjuhlaa.
Tilavaa, vanhaa juhlasalia ei ollut tuntea entisekseen. Se oli runsaasti koristeltu osakunnan heleillä väreillä ja vihreillä köynnöksillä. Pitkin seiniä poimuilivat miellyttävissä laskoksissa loistavaväriset lippukankaat, ja ruusukkeiden yhtymissä riippuivat raskaat, vihreät katajaköynnökset. Suurmiesten tomuiset rintakuvat jalustoillaan olivat puhdistetut ja ne olivat kukin saaneet päähänsä ansaitsemansa tuoreen laakeriseppeleen, joka ikäänkuin uudestaan loi hengen ja sielun noihin tuttuihin, kivettyneihin kasvoihin.
Näyttämöaukon esiripun eteen oli vedetty tilaisuutta varten maalattu rauhallinen sisämaan maisema, jossa tyveninä lepäävät vedet kuvastivat laskevan auringon kesäöistä hohdetta, johtaen juhlasaliin-astujan silmänräpäykseksi kaikesta kaupungin väri- ja valoloistosta sisämaan rauhallisille järvirantamille, joilla useimpien osakunnan jäsenten suku ja vanhemmat maata viljelivät. Puhujalavan muodosti kasvavien laakerien reunustama osakunnan suuri vaakuna. Sähkölamput loistivat tavallista runsaslukuisempina suoden eloa ja loistoa tälle värikkäälle näylle.
Inspehtori oli ottanut lyhyellä puheella uudet tulokkaat osakunnan yhteyteen, yleinen esittely oli juuri käynnissä, kun Albert Hagen, Urho Koskula ja Jukka Tavela saapuivat juhlaan. Koskula kiiruhti heti vanhojen osakuntalaisten riviin, jonka ohi itseänsä esittelevä nuorten rivi hitaasti kulki. Hänen siinä hetkisen käteltyään nimeänsä mainiten ilmestyi rivistä hänen eteensä nuori, kookas neitonen, jolla oli kauniit, sielukkaat kasvot, musta, runsas tukka ja tummansiniset silmät.
— Ebba Hagen.