Sitten hän alkoi taas laulaa:
»Kun kutsumuskellomme kerta vaan soi…»
»ENKELTENSÄVEL»
Oli kevät. Peltiseppä Evert Pettersson ja maalari Anton Silvo olivat juuri kumpikin saattaneet vaimonsa lapsinensa asemalle. Perheet asuivat naapuruksina Hermannissa, ja Petterssonin ehdotuksesta he olivat yhdessä vuokranneet eräästä Kirkkonummen talonpoikaistalosta saunan ja kamarin, joihin molempien vaimot ja lapset oli päätetty sijoittaa pariksi kuukaudeksi. Nyt oli sinne iltajunassa matkustanut koko rääkyvä »rajamäenrykmentti», kuten Petterssonilla oli tapana nimittää vaimoaan ja lapsiliutaansa.
— Helkkarinmoisen hien se mööpelien muutto hattuuni nostikin, — sanoi maalari Silvo, joka oli ottanut pienen ryypyn »murheeseen». — Kyllä niiden klonttien ja akkaväen kanssa on helisemässä.
— Jumal’auta, sanos muuta, ehätti peltiseppä Pettersson. — Siinä sitten on kimpsua ja kampsua, kun ne lähtevät. Ota mukaasi pannut ja padat, lusikat ja lasit. Jumaliste, se sänkyvaatenyytti sitten oli raskas ja pullea kuin torimatami Läskeläinen. Sen hynttykasan kanssa minä sain pulata, niin että olin revetä, mutta minä ajattelin, että »sorovnoo», pulataan nyt vaan, kyllä siitä vielä litviiki lähtee…
— Ja luuletko sinä, että minulla oli yhtään helpompaa, kun se akkapahus tahtoi sen sinkerimasiinansakin mukaansa, se kun sanoi, että voisi sillä maalla vähän neuloskella kirkonkylän herrasväille alusvaatteita ja tienata jonkun pennin. Ota, ota koko roska, sanoin minä ja aloin traisata sitä masiinaa käsikärryille, mutta silloin se pahus ilkamustui ja karjaisi, että jos et sinä senkin viinalekku paremmin hantteeraa sitä lyyristä kalua, niin minä vedän sinut oikoseen tuohon piha-asfalttiin, ja sinähän tiedät, Silvo, että kun minä vaan aion, niin minä klippaan jo. Mutta minä olin vain hissuksiin, vaikka maksani kiehui kuin spakkeli palavassa seinässä, ja asemalle minä sen sain, ja nyt ajöös koko protupuulaaki…
— Kuules, Silvo, — sanoi Pettersson, — puulaakista johtui mieleen ne oikeat »puulaakit». Mitäs jos mentäis vähän pesemään hikeä kurkuistamme?
— No se sopii, selvähän se, ei minulla koskaan ole mitään oikeata asiaa vastaan. »Purkki kaljaa» ei tekis näin kuumalla pahaa.
He vihelsivät ajurin ja käskivät ajaa »Karuselliin». Ajuri, nuori kokematon poika, maiskautti suutaan ja alkoi ajaa Töölöön päin.