— Vot,-se oli poikaa, se oikein vahvisti, — sanoi Silvo ja kulautti heti koko viina-annoksensa yhdellä hotkaisulla ja haukkasi päälle palan »sakuskasta».
— Saamari, se oli väkevää kuin »tenu», — sanoi Pettersson, naukkasi vain puolen pikaria ja kakoi kauheasti suutansa vääristellen ryypyn päälle.
— No, olet sinäkin heppu. Mikä mies ryypyn poikki puree! No, terveeks vaan, otetaan ryyppy toisellekin jalalle, — sanoi Silvo ja kulautti alas kurkustaan Petterssonilta jääneen ryypynpuolikkaan.
— Sinä se osaat nauttia viinakullasta, — huomautti Pettersson.
— Jaa mutta totisesti, minä nauttisin vielä enemmän, jos tuo kurkkupahus olisi edes tuumankaan pitempi, noin niinkuin sinulla, jolla on oikea kuikan kaula. Juuri kurkussa viina tekee niin hyvää, että se väkisinkin vetää varpaat käppyrään. Jaa-a olisikin sitä kurkkua vähän viljemmältä, niin hekkuma ei loppuisi niin äkisti.
Koska annokset olivat määrätyt, käväisivät he yläkerrassakin, aivan kuin vasta kadulta tulleet, ja saivat sielläkin annoksensa. Heidän mielialansa alkoikin käydä jo koko joukon hilpeämmäksi, ja puhe sujui kuin itsestään.
— Nyt en minä enää ole köyhä enkä kipee, — sanoi Silvo. — Tuossa matkalla sen akkapahuksen sturskius minua hieman vielä jurnutti, mutta nyt se on juur yhtä lystiä. Kyllä tämä kesäleskenä olo sentään on poikaa, ei ole naista naukumassa eikä lasta parkumassa. Enhän minä sen akan partasaarnoista nyt juuri niin suuria piittaa, mutta tuppaa se sentään toisinaan, varsinkin noin krapula-aamuina, käymään sisuksille, kun muutenkin sydänalassa niin kääntää ja päässä takoo oikea kupariseppä… Niin, niin, kyllä te peltisepät sentään olette koko joukon keljumpaa ja köykäsempää väkeä kuin oikeat kuparisepät…
— Meinaatko sinä maalihousu ruveta minua tässä nälvimään? — kysyi
Pettersson kasvoilla kiihtymyksen puna.
— Stop, stop, äläpäs nyt kirmase… enhän minä… leikki sijansa saakoon, sanoi akka kun sika nokan vei.
— Jaa, se oli akka, mutta minun nokalleni ei saa edes hypätä, saatikka sitä vielä viedä, taikka minä leikkaan peltisaksilla toiselta kurkut poikki, kas näin, — hän jäljitteli peltiöljyn mustuttamilla sormillaan saksien liikettä. He purskahtivat molemmat nauramaan ja tyhjensivät loput olutlaseistansa. »Karusellin» pyörryttävä hälinä ja melu lainehti jo salaisesti heidänkin olemuksissaan. He alkoivat käydä kovaäänisemmiksi.