Tämä Söörnäisissä oleva elävienkuvienteatteri oli ainoa, jossa ylioppilas Ottelin kävi, sillä hän kuului niihin ihmisiin, jotka löydettyänsä jonkun mieleisensä paikan, oli se sitten teatteri, ruokala, asunto taikka jokin muu sellainen, eivät sen jälkeen osaa käyttää toisia.
Ihmisiä meni ja tuli, ja yht'äkkiä ylioppilas Ottelin huomasi, että huone, jossa hän istui, alkoi taas antaa hänelle iltaisin huomattavaa päänsärkyä. Hän lopetti lukunsa, paiskasi kirjan kiinni, niin että tomu pölähti, ja syöksyi kadulle mennäksensä »Koko maailmaan».
Siellä hän katseli ihanaa etelämaalaista rakkausfilmiä, joka rullaltaan vierien suristen kehräsi hänen silmiensä eteen kauniita kuvia. — Nuori, häämatkalla oleva pari oli Venetsian Lidolla uimassa. Aurinko paistoi häikäiseväsi, vesi lainehti ja kimalteli. Niilo Ottelinin valtasi vastustamaton halu lähteä heti »kuvista» tultuaan saunaan.
»Tohtori» Ottelin oli pienestä maaseutukaupungista kotoisin. Hän oli kasvanut vaatimattomissa oloissa eikä hän tahtonut millään oppia elämään niin leveästi kuin useimmat hänen tovereistaan. Mikään varakas hän ei ollut, mutta ei niin köyhäkään, että hänen olisi ollut pakko sen tähden asua Söörnäisissä. Häntä miellyttivät pienet rakennukset ja ahtaat kadut, ja siksi hän oli asettunut asumaan tähän köyhälistön kaupunginosaan.
Kauan hän oli saanut hakea mieleistänsä saunaa, sillä komeat, uudenaikaiset saunakasarmit marmorisine pesulavitsoineen, höyrykaappeineen ja muine mukavuuksineen eivät miellyttäneet häntä. Ne olivat epäkodikkaita, ja siinä suhteessa hänellä oli suuret vaatimukset.
Lukemattomat olivat ne pienet saunapahaset, joissa hän oli kylpenyt, mutta ei yksikään ollut tyydyttänyt hänen vaatimuksiaan. Missä oli kiuas liian hatara ja löyly sen mukaan hikistä ja laimeata, missä taasen oli liian kylmä ja vetoinen pukuhuone, jota hän tulevana hermolääkärinä ei voinut hyväksyä.
Mutta löytyipä vihdoinkin aivan sattumalta, kuten useimmiten kaikki hyvä, tässä suuressa kaupungissa yksi sauna, joka sai armon »tohtori» Ottelinin silmissä. Kulkiessaan kaupungilla hän oli nähnyt eräällä rantakaduille vievällä poikkikadulla ränsistyneen puuportin, jonka päällystää kaunisti puuleikkauksilla koristettu lehtikiehkura, ja sen alla oli kömpelösti maalattu kyltti: Sauna. »Tohtori» Ottelin puikahti heti portista pihalle ja hämmästyi löytöään…
Korkeitten kivimuurien ympäröimässä, harvinaisen suuressa pihassa oli villiintynyt puisto, jonka keskessä oli pieni, harmaaksi rapattu, vino rakennus suurien pihlajoiden ympäröimänä. Sauna, oikein vanhaa, hyvää mallia. Tämän yksikerroksisen rakennuksen tiilikatto kasvoi sammalta, seinävieret olivat taikinamarjapensaiden peittämät, ja saunan akkunat olivat pienet ja vinot niinkuin jonkin maalaistöllin lasit.
»Tohtori» Ottelin astui uteliaana ylös portaita, jotka olivat tehdyt parista myllynkiven puolikkaasta. Kun hän avasi oven, tulvehti heti tulijaa vastaan tiivis, kostea lämpö, jossa »tohtori» oli tuntevinaan koivunlehtien suloista tuoksua. Holvikattoinen käytävä, jonka kummallakin puolella oli muutamia pieniä, numeroituja ovia, kaareutui tunnelmallisena niinkuin pienen maalaiskirkon katto.
Pukuhuoneessa kului häneltä paljon aikaa sen tutkimiseen. Sekin oli holvikattoinen ja matala. Harmahtavaksi maalatuissa seinissä ja katossa heijasteli kostea kiilto niinkuin itkua teettelevän naisen silmissä. Vaikka ulkona olikin täysi päivä, paloi katossa pieni öljylamppu lisäten kodikasta tunnelmaa haalistuneiden karttuuniuutimien läpi siivilöityvän, niukan päivänvalon kanssa.