— En minä elämää tarkoittanut, vaan tuota lamppua! —
— Eikä sammu, älä turhia — — -muista, että tuo tuolla on puhdasta kultaa, se on tuotu Roomista asti! — Ka, tuossa se nyt seisoo, se on — — täynnä viiniä! — — Älä nyt, vasta sakaristossa, siellä on turvallisempaa, ei tässä, no, no — — ei muuten, mutta, jos sattuisi liinalle läikkymään! —
— Risto, sinä olet pelkuri, etpäs silloin pelännyt kun me sen Muonion emännän hengen — — —
— Älä nyt semmoisia, tule nyt vaan —, sanoi Aslak ja hiipi varpaillaan sakaristoon jättäen oven auki perässään tulevalle Ristolle.
— Kiesus Maaria, oikein mua alkoi pelottaa, ja kun nuo polvetkin niin yhtäkkiä alkoivat kelata edestakaisin —, puhui Risto tullen sakaristoon ja asetti korkeajalkaisen, kultaisen kalkin pienelle pöydälle.
— Risto, otas tulta, että nähtäs —, sanoi Aslak.
— Mitäs turhia, juodaan tyhjäksi ja sitten matkalle, kas näin —, hän otti pitkän siemauksen maljasta ja ojensi sen Aslakille, joka vapisevin käsin tarttui siihen.
— Ooh, se onkin suuri, syvä kuin kaivo!
— On! —
— Otan vieläkin, se lämmittää! —