— Risto, kuuletko kuinka se kihisee — —?
— Viini päässäkö? —
— Jaa, taitaa ollakin viini! — Risto sivalsi ruoskalla hevosta, se tempasi itsensä kiivaampaan juoksuun, ja jalakset löivät säkeniä, tuuli ulvoi, ja lumi lenteli pyrynä.
— Huu, tunnetko kuinka sen henkäys on kylmä? — — —
— Tuulenko poskellasi? —
— Jaa, ehkä se onkin tuuli! He tulivat kiivaasti ajaen järviahdetta sileälle jäälle, jota pitkin ohuet luminietokset kiiloina liukuivat, kuu näkyi taivaan laella ja kuvasi ajajista heikon varjon jäälle.
— Kiesus armahda, nyt se tulee, pauhulla se tulee — —
— Mikä tulee? —
— Kiesus armahda — — — kuolema! — — — Samassa jää risahti ja kovasti paukahdellen murtui heidän allansa, he suistuivat aaltoilevaan avantoon, jossa teräväsärmäiset jääsirpaleet solisten soittivat kuoleman kylmää laulua. Hetken ponnisteltuaan vaipui hevonen raskasrautaisen reen painamana. Aslak piteli kiinni kultamaljasta ja yritti kiivetä jään päälle, mutta aina reuna murtui; uupuneena päästi hän kätensä irti maljasta ja vaipui kylmään hautaan. —
Voimakas Risto ponnisteli yhä, äkkiä huomasi hän veden pinnalla kelluvan maljan ja tarttui kiihkeästi siihen — —, se kannatti häntä. —