Mutta nyt ehdoitti Cortez että keisari, vakuuttaakseen muitakin Espanjalaisia ja omia alamaisiaan ystävällisestä mielestään, lähtisi muutamiksi päiviksi orpanoimaan Espanjalaisten kortteriin.
Kun Marina oli kääntänyt ehdoituksen, jonka tarkoituksen keisari näkyi heti kokonaan älyävän, kalpeni Montezuma oikeutetusta vihasta ja lausui:
Koskahan on kuultu että minun kaltaiseni ruhtinas on hyvällä lähtenyt omasta palatsistaan ruvetakseen vangiksi vieraiden käsiin? —
Cortez näkyi vilpittömästi myöntyvän tähän katsantotapaan asiasta. Uusia verukkeita vedettiin, mutta ei mikään saanut keisaria käymään satimeen. Tässä tärkeässä silmänräpäyksessä, jolloin jo näytti siltä kuin olisi täytymys luopua koko vehkeestä, lensi Velasquez de Leonin miekka tupestaan, ja ritari lähestyi keisaria, huutaen tovereilleen:
— On liian myöhäistä palata! Hänen kimppuunsa heti, ja jos hän panee vastaan, niin kaatukoon! —
Montezumalta ei näiden sanojen merkitys voinut jäädä käsittämättä, vaikk'ei hän ymmärtänytkään sitä kieltä, jolla ne lausuttiin. Hän kalpeni taaskin, tällä kertaa pelosta.
Marina, johon tämä kohtaus kovasti koski ja joka hyvin tunsi Espanjalaisten väkivaltaisuuden, astui tässä hetkessä omasta neuvostaan esiin, rukoili hartaasti keisaria suostumaan, — ja keisari suostui.
Kantotuoli toimitettiin tuota pikaa, ja heikko ruhtinas kannettiin, kesken kauhistunutta hoviväkeään, riemusaatossa ulos kaduille, jossa Espanjalaiset vahtimiehet toinen toisensa perästä yhtyivät rohkeihin ritareihin, jotka täten olivat vanginneet ja nyt veivät mukanaan Mexikon mahtavan keisarin keskellä hänen omaa pääkaupunkiansa.
Tästä hetkestä alkaen olivat itse teossa Espanjalaiset herroina valtakunnassa.
Montezuma tosin vieläkin nimeksi hoiti valtiollisia toimiaan, antaen yhä edelleen Espanjalaisten kortterista käskyjä omassa nimessään ja vastaan-ottaen siellä virkamiehiään. Mutta itse teossa hän vain lainasi nimensä espanjalaisen sotapäällikön käskyille. Siten täytyi hänen itse määrätä sotapäällikkönsä Quelpokokan vangittavaksi. Tämä tuotiin yhden poikansa ja useiden alipäällikköjen kanssa pääkaupunkiin, jossa kaikki nämä "kapinoitsijat" Cortezin käskystä ja voimattoman keisarin pakko-suostumuksella elävinä poltettiin Espanjalaisten kortterin ulkopuolella. Se oli näytelmää, jommoista Mexikolaiset eivät olleet sitä ennen nähneet. Aztekien ihmisuhreja ei toki toimitettu niin julmalla tavalla, eikä uhrin kärsimyksiä lisätty tarpeettomasti. Sanomaton katkeruus ja viha maan raakoja kuokkavieraita vastaan rupesi kytemään viattoman kansan povessa. Mutta polttoroviolla aljettu hirmuhallitus ei siihen päättynyt. Cortez lähetti kortteristansa upseerejaan pienten joukkioiden etunenässä ryöstämään pitkin maata ja mannerta, ja ylhäisten mexikolaisten virkamiesten täytyi Montezuman "käskystä" näitä kiskomisretkiä opastaa. Tämä oli muka "veronkantoa". Ei missäkään uskallettu äveriäitä muukalaisia vastustaa, ja äärettömät aarteet kultaa ja hopeaa kasaantui valloittajien palatsin holveihin. Temppelit, joissa maan ehkä rikkaimpia kalleuksia oli säilytetty, ryöstettiin paljaiksi.