Minkä vastauksen jalo sankari sai, saamme kohta nähdä.
IX. Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.
Tenochtitlan oli valloitettu. Kolme kuukautta kestäneen piirityksen perästä olivat Espanjalaiset viimeinkin saavuttaneet tarkoituksensa ja Cortez oli täyttänyt lupauksen, jonka hän kerran teki, kaunista kaupunkia ihailevin silmin katsellessaan korkean temppelin katolta.
Mutta kolme neljäs-osaa Toltekien ja Aztekien vanhasta pääkaupungista oli tuhkana ja rauniona, ja — niin kertoo valloituksen historioitsija Bernardo Diaz del Castillo — enemmän kuin 200,000 kuollutta ruumista ruttoutti ilman tuossa ennen niin kukoistavassa kaupungissa. Aztekien sotilaita oli vielä hengissä 70,000. Niiden sallittiin pitkässä, surullisessa retkijonossa, jota kesti kolme päivää, vetäytyä pois pääkaupungista etsimään kotoansa maakunnassa, sillä pilaantunut ilma Tenochtitlanissa oli ruvennut synnyttämään vaarallisia tauteja. Myöskin Espanjalaiset korjasivat sieltä toistaiseksi nahkansa, sittenkun kuitenkin ensiksi asianomainen ryöstämystyö oli suoritettu.
Hävityksestä huolimatta oli Espanjalaisten sotasaalis ääretön, ja arvaamattomat aarteet jäi heidän haltuunsa. Mutta Kristuksen nimessä nylkevien paavilaisten säkki oli pohjaton. Luultiin että muka Quatemozin keisari sittenkin oli salaa kuljettanut pois Aztekien parahimmat kultapalaset, ja onneton ruhtinas pantiin kidutuslavalle. Kädet ristissä ja hurskaat silmät taivasta kohden seisoi pyhä pater Olmedo polttolavan vieressä, julistaen kidutetulle Kristuksen armoa ja anteeksi-antoa, jos hän tunnustaisi ja ilmoittaisi aarteittensa piilopaikan. Mutta Quatemozin kesti järkähtämättä ja Espanjalaisia hämmästyttävällä mielen-lujuudella tulen tuskat eikä tunnustanut mitään, hän kun joko ei tahtonut taikka ei voinut tyydyttää kauheiden kiduttajiensa kullanhimoa. Cortez'in käskystä lopetettiin silloin keisarin kiduttaminen, mutta sen sijaan syytettiin häntä sittemmin salavehkeistä ja kapinan-yrityksestä; ja Aztekien viimeinen keisari mestattiin.
Niin oli siis loppu saatu Mexikon valtakunnasta. Pääkaupungin perästä valloitettiin toinen maakunta toisensa perästä, ja ennen pitkää oli koko vanha loistava Anahuak Espanjalaisten vallassa.
Mutta millaiseksi muodostui sen asukkaiden kohtalo?
Olemme ylempänä nähneet, mitkä vammat Aztekien valtakuntaa vaivasi, mitä sortoa muut heimot saivat kärsiä näiden hallituksesta, miten Toltekien muodostama yhteiskunta, joka aikojen kuluessa oli niin ihmeteltävän sivistyksen luonut ja kasvattanut, joutui Aztekien kautta suhteelliseen rappiotilaan, miten Huitzilopochtli, näiden kauhea sotajumala, oli ajanut pakoon Quetzalkoatlin, rauhallisen onnen ja lempeyden ruhtinaan, miten ihmis-uhrit olivat tulleet tavallisiksi j.n.e. Vanhasta, korkeasta sivistyksestä säilyttivät Aztekit melkein ainoastaan sen aineellisen osan. Nyt oli Espanjalaisten valloituksen kautta kauhea Nemesis divina, taivahan kosto, heitä kohdannut. Mutta Tenochtitlanin viimeinen taistelu osoittaa että Aztekit ja koko heidän heimonsa kuitenkin tavallaan olivat varsin kelvollista ja kunnioitettavaa kansaa, jolle isänmaan onni ja pelastus oli kallihin kaikista, ja saastuttamaton kunnian kruunu tulee heidän viimeiselle ruhtinaallensa.
Meille kristityille, jotka katselemme toisten kansojen tapoja toisilla silmillä kuin nämä itse, ovat Aztekien ihmisuhrit kauhistusta, ja ansaitsi kai tämä heimokunta valtansa perikadon. Mutta — pata kattilaa soimaa. Muistakaamme myöskin kristi-veljiemme Espanjalaisten tapoja; polttolavat, rääkkäykset, petokset, kavaluudet ja kaikki konnantyöt. Muistakaamme etupäässä sitä, että he kavalassa tarkoituksessa tulivat vierailemaan maahan, jossa ei heillä ollut mitään tekemistä, maahan, jonka asukkaiden sivistys sitä paitse ei sanottavasti kaivannut Espanjalaisten opetuksia.
Louis Thomas kertomuksessaan tämän ajan löytöretkistä mainitsee: "Espanjalaiset kyllä ymmärsivät perin juurin hävittää sen kansan, jonka herroiksi he olivat tulleet, mutta he eivät ymmärtäneet sitä kasvattaa. Niiden kolmen vuoden kuluessa, jona valko-ihoiset olivat oleskelleet Aztekien maassa, hävittivät ne, joiden tuli saattaa sinne korkeamman sivistyksen ja kristin-opin siunaukset, pohjattoman kullanhimonsa ja uskonnollisen vimmansa kautta ihan juuriaan myöten monin sadoin tuhansin alku-asukkaita, joiden luonne kokonaan muuttui. Nimeksi ja ulkomuodoltaan tulivat onnettomat Mexikolaiset tosin kristityiksi, mutta itse teossa ovat he tähän päivään saakka pysyneet pakanoina, ovat pahentunutta, kelvotonta kansaa."