Ja Cortez heilahutti ylpeästi kättään jäähyväisiksi raivostuneelle käskynhaltialle, soudatti veneen takaisin amiraalilaivalleen, astui siihen ja purjehti pois.
Trinidad nimisessä kaupungissa, joka on saman Cuba-saaren etelärannalla, astui Cortez maalle, istutti lippunsa ja kutsutti vapaa-ehtoisia yhtymään sen alle, yltiöpäisen ylpeään yritykseen.
Ja joka päivä tulvaili hänen luokseen rohkeita miehiä, jotka eivät muuta etsineet kuin hurjia seikkailuja. Näiden joukossa oli sadan paikoille sotureja, jotka olivat olleet muassa Grijalvan retkellä ja siten jo tunsivat jotenkuten mitä tämmöinen yritys merkitsi. Täällä vielä koetti Velasquez riistää Cortezilta päällikkyyden. Käsky tuli hänen ala-komentajalleen Trinidadissa että Cortez oli vangittava. Tätä ei kuitenkaan paikkakunnan komentomies uskaltanut, sillä retken päällikön valta näytti jo liian uhkaavalta. Itse ei Cortez kumminkaan vielä arvellut voimaansa riittäväksi, jonka tähden hän Trinidadista purjehti Havanaan, läntisen Cuban pohjois-rannalla. Siellä hän taasen nostatti lippunsa ja uudisti kutsumuksensa asukkaille. Siellä suoritettiin myös lopulliset valmistukset, ja helmikuun 10 p:nä 1519 kokoontui laivat San-Antonio nimisen niemen edustalle, jossa Cortez astui maalle ja piti sotaväen-katselmuksen.
Laivoja oli yksitoista, vaikka kaikki joteskin pieniä. Suurin oli amiraalilaiva Capitana, 100 tonsin vetävä, kolme oli 70-80 tonsin vetävää, mutta loput avonaisia aluksia, karavelleja ja pieni sotapriki. Amiraalilaivalla oli Cortez itse ja kokenut merimies Antonio de Alaminos, joka ylipäällikkönä johti laivastoa ja joka ennen oli ollut muassa Colombon ja Grijalvan matkoilla. Laivaston merimiehistö nousi yhteen sataan henkilöön. Sotilaiden lukumäärä oli 553. Sitä paitse oli muassa 200 indiaania ja joku kymmenkunta indiaani-naisia. Sotilaista oli 45:lla pyssyt; loput olivat varustetut Toledo-sapeleilla ja peitseillä. Tykistössä oli 10 kanoonaa ja 4 n.s. falkonettiä eli pienempää tykkiä. Hevosväkeä oli 16 miestä ja ratsua. Tämän sotaväen jakasi Cortez 11:een lipulliseen. Laivojen lukumäärän mukaan pantiin kunkin lipullisen komentajaksi katteini, joka komensi maalla ja merellä. Nämä päälliköt olivat seuraavat: Juan Velasquez de Leon, käskynhaltian sukulainen, Alonso Hernandez de Portocarrero, Francisco de Montejo, Christoval d'Olid, Juan d'Escalente, Pedro d'Alvarado, Francisco de Moria, Francisco de Salzeda, Juan d'Escobar, Alfonso d'Avila ja Geinez de Nortez. Viimemainittu kuljetti sotaprikiä. Tykkiväen päällikkönä oli Fransisco d'Orezco, vallan kuuluisa tappelija. Itse komensi Cortez 11:tä lipullista, jota Capitana-laiva kuljetti ja jossa oli monta mainehikasta sotaherraa, m.m. Bernardo Diaz del Castillo, joka on kirjoittanut kertomuksen tästä merkillisestä retkestä, Diego d'Ordaz, Juan d'Escalente, Gonzales de Sandoval ja Pedro Alvaradon neljä veljestä. Amiraalilaivalla oli myöskin retkikunnan kaksi pappia: Juan Diaz ja Bartolomeo d'Olmeda.
Siten oli tämä retkikunta järjestetty, joka nyt lähti valloittamaan Anahuakin maata ja notkistamaan ikeen alle sen kansaa. Fernando Cortez oli siihen aikaan kolmenkymmenen kolmen vuoden vanha mies, siis uskaliaan sotapäällikön paraimmassa ijässä. Vasta-mainittu historian-kirjoittaja Diaz del Castillo kertoo häntä vähän yli keskikokoa olevaksi, kalpeakasvoiseksi mieheksi, jonka mustat silmät säkenöivät rohkeutta ja päättäväisyyttä. Tämä hänen kirjavassa joukossaan vaikutti samalla kertaa kunnioitusta ja luottamusta. Esimerkillään ja pontevalla kaunopuheliaisuudellaan tiesi hän innostuttaa väkeänsä aivan verrattomiin urostöihin tappelun kestäessä.
Semmoinen oli Fernando Cortez.
III. In hoc signo vinces.
Kun Roomalainen Konstantinus, jota sittemmin keisarina Suureksi sanottiin, aikoinansa lähti Galliasta sotaretkelle Maxentius keisaria vastaan, joka Roomassa oli anastanut hallituksen, rukoili hän, Konstantinus, kristittyjen Jumalalta apua ja suojelusta, koska tämä jumala silminnähtävästi oli auttanut hänen isäänsä ja siten osoittanut olevansa voimakkaampi kuin hänen omat pakanalliset jumalansa. Silloin näkyi päivä-sydännä Konstantinukselle ja koko hänen sotajoukolleen säteilevä risti taivaalla ja siinä kirjoitus: In hoc signo vinces (= tämän merkin turvissa voitat). Seuraavana yönä näkyi hänelle unessa Vapahtaja, joka käski hänen varustaa lippunsa samalla merkillä. Jutun kertoo "kirkkohistorian isä", hurskas piispa Eusebius. Ja Konstantinus varusti lippunsa sillä merkillä. Ja Konstantinus voitti Maxentius keisarin ja toisenkin kilpaveljen vielä ja tuli koko Roomalais-vallan keisariksi ja eli ja hallitsi onnellisesti kauan aikaa. Ja Kristinuskon teki Konstantinus maailman-vallan valtion-uskonnoksi ja otti itsekin kasteen, vaikkapa kuolinvuoteellaan vasta.
Siitä saakka on kristinusko itse ollut maailmanvaltana.
In hoc signo vinces oli kirjoituksena siinäkin sotalipussa, joka liehui Cortezin laivan maston-nokasta. Se oli mustasta vaatteesta tehty lippu, kirjaeltu kullalla ja valkoisilla silkkinauhoilla, jotka kuni liekit kiemuroitsivat punaisen ristin ympärillä. Sopivalla sotamerkillä lähdettiin siis Kristinuskon maailmanvaltaa laventamaan.