Mutta Montezuma ei oikein tuntenut Quetzalkoatlin jälkeläisiä. Hänen ei olisi tullut käyttää niin jaloluontoisia keinoja saadakseen heitä poistumaan. Lähettämistään aarteista ei hän saanut mitään kiitoksia tunnottomilta vierailtaan, vaan näiden röyhkeys päin vastoin paisui, mitä enemmän kultien näky kutkutti heidän aistimiensa himoa. Tuskin olivat lähettiläät ilmoittaneet hallitsijansa toivomuksen ja kohteliaasti pyytäneet muukalaisia lähtemään, ennenkun Cortez vastasi:
— Nyt enemmän kuin koskaan ennen mielin minä oppia tuntemaan teidän hallitsijaanne persoonallisesti. Minä en millään muotoa voi palata hallitsijani luo, ennenkun olen päässyt pitkän matkani perille. —
Cortez, näet, kyllä huomasi että Montezuman menetystavassa piileili epäröisyyttä ja pelkoa; ja tämä seikka häntä suuresti rohkeutti yhä yltyvään ylpeyteen. Hänen jyrkkä vastauksensa säikähytti kovasti keisarin lähettiläitä, jotka tuskin olivat voineet uneksiakaan että kukaan uskaltaisi osoittaa uppiniskaisuutta Mexikon mahtavaa hallitsijaa vastaan.
Mutta vielä enemmän he hämmästyivät, kun kummallinen, rohkea ritari päälle päätteeksi rupesi — soimaamaan lähettiläitä ja heidän keisariansa epäjumalanpalvelijoiksi ja perkeleen lapsiksi, joita hän, Fernando Cortez, oli tullut pelastamaan hänen saatanallisen majesteetinsa kynsistä. Se oli kieltä, josta lähettiläät ymmärsivät vain sen verran, että muukalaiset kuokkavieraat, kiitokseksi kaikista saamistansa runsaista lahjoista, nyt aikoivat syödä heidät karvoineen päivineen. Kauhistuksissaan tämmöisestä kohtelutavasta poistuivat he tietysti heti Espanjalaisten leiristä, ja kaikki välipuheet keskeytettiin.
Seuraavana aamuna ei näkynyt yhtäkään "villiä" leirin seutuvilla. Vaihtokauppa, jota sotamiehet tähän saakka olivat harjoittaneet asukkaiden kanssa, taukosi kerrassaan, kaikkinainen yhdistys kummankin kansakunnan välillä oli yht'äkkiä katkaistu, runsaat ruokatavara-kuormat, joita indiaanit olivat leiriin kuljettaneet, jäivät kerrassaankin tulematta. Pian kyllä rupesi nälkä vinguttamaan ristiretkeläisten vatsoja, ja nälkäisiä ihmisiä on aina ollut varsin vaikea pitää kurissa.
Rohkeat soturit rupesivat täyttä totta nurkumaan, eikä aikaakaan, ennenkun enemmistö oli huomannut että koko yritys oli mitä mielettömintä uhkapeliä ja että ainoa viisas keino oli palata takaisin luotettavien lihapatojen luo Cubaan. Nälkä on vihollinen, jonka kanssa ei rohkeinkaan soturi ota ajan pitkään otellaksensa. Sitä paitse vaivasi retkeläisiä kovasti kuumuus ja näiden maanäärien myrkylliset sääkset. Kapinan liekki oli syttymäisillään, ja täyttä kurkkua huusivat sotamiehet Cubaa; mutta silloin pelasti Cortezin kaksi onnellista sattumaa. Ensimäinen oli se, että hänen kekseliääsen päähänsä pisti uutiskunnan perustaminen. Hän ilmoitti aikomuksensa heti ja nimitti yhteen menoon ja enemmittä mutkitta uuden, perustettavan paikkakunnan virkamiehet, noudattaen tietysti tässä toimessa samaa järjestelmää, jota hänen synnyinmaassansa pidettiin tapana. Tuomareiksi, raatimiehiksi ja polisimestareiksi nousivat yht'äkkiä miehet, jotka vast'ikään olivat purreet hammastaan kiukusta. Itsestään ymmärrettävä on että Cortez mainiolla kaunopuheliaisuudellaan tietysti myöskin osasi saattaa selville kaikki ne edut, joita tästä yrityksestä lähtisi. Mikä ei voinut päästä virkamieheksi, hän ainakin tuli onnelliseksi ja itsenäiseksi talon- ja maan-omistajaksi. Espanjalaisten tunnettua ylpeyttä ja turhamaisuutta onnehikas tulevaisuus tietysti kovasti paisutti, — ja nureksijat rupesivat vaikenemaan. Nimitetyt virkamiehet tekivät uskollisuus-valansa Kastilian kuninkaalle; ja mitäs muuta kuin kaikuva: huraa!
Nyt astui Cortez taas esille ja ilmoitti luopuvansa retkikunnan päällikkötoimesta, jättäen Velasquezin nimikirjoituksella varustetun valtakirjansa vasta nimitettyjen virkamiesten käsiin ja kehoittaen heitä ryhtymään uuden ylipäällikön valitsemiseen. Tämä juhlallinen näytelmäkohtaus päättyi tietysti siihen, että samat mahtavat herrat nyt kaikin mokomin pyysivät Cortezia pysymään paikallaan. Hänelle laadittiin hänen katolisen Majesteetinsa nimessä uusi valtakirja, jota kuitenkin muutamat Velasquezin puoluelaiset vastustivat. Mutta tähän vastalauseesen vastattiin sotajoukon kaikkein suurimman enemmistön puolelta raikuvalla eläköön-huudolla Cortezille, ja osa tyytymättömiä vietiin kahleissa laivoihin.
Uusi kaupunki sai nimekseen Villa rica de la vera Cruz, s.o. totisen ristin rikas kaupunki.
Toinen sattuma, joka tuli juuri tämän kiireellisen perustuspuuhan päättäväisiksi ja kerrassaankin tukki suun kaikilta kapinoitsijoilta, oli seuraava. Viisi indiaania nähtiin, rauhallisia elkeitä tehden, lähestyvän Diaz del Castillon etuvartijoita. Pian saatiin tietää että he tulivat lähettiläinä Zampoalan kazikin luota. Tämä tahtoi, ilmoittivat he, tehdä ystävyyden-liittoa vieraiden kanssa, joiden urostöistä Tabaskossa hän oli saanut kuulla ja joista hän toivoi saavansa auttajia, — vapahtajia Aztekien ikeestä, jota hänen kansansa kantoi. Sentähden kutsuivat lähettiläät vieraita ystävällisesti Zampoalaan Totonakialaisten maassa.
Kutsumukseen tietysti suostuttiin suurella riemulla, ja koko sotajoukko lähti liikkeelle kuni tuulessa, päästäkseen mitä kiireimmiten paremmille leiville. Saavuttiin Zampoalaan. Se oli joteskin suuri, väkirikas kaupunki, parin päivä-matkan päässä Espanjalaisten leiristä, ja kutsu-vieraita tervehdittiin maan tapojen mukaan erinomaittain kohteliaasti. Kaksikymmentä ylhäistä indiaania ihantavissa pukimissaan tuli vieraita vastaan, jotka saatettiin kazikin linnaan, missä tämä piti heille, kuten heidän historioitsijansa mainitsee, erinomattain järkevän ja samalla kauniin puheen. Seikkailijat saivat nyt yltäkyllin syödäkseen ja mukavat suojat maatakseen. — Mutta Cortez ei tahtonut veltostuttaa sotilaitaan tyhjäntoimittajan elämällä. Muutaman lepopäivän perästä pani hän heidät työhön, nimittäin rakentamaan sitä uutta kaupunkia, joka jo oli saanut nimensä ja virkakuntansa. No, hakattiin, sahattiin, väännettiin ja veistettiin nyt kaikkein voimien ja tarmojen takaa, jotta pian saataisiin turvapaikka, johon tarpeen tullessa sopi vetäytyä. Sekä upseerit että sotamiehet puuhailivat otsansa hiessä. Zampoalalaiset heitä ahkerasti auttoivat, ja ennen pitkää olivat kaupungin linnoitustyöt ehtineet sille kannalle, että Cortez arveli varustuksia kyllin vahvoiksi kestämään mitä hyökkäystä hyvänsä indiaanien puolelta.