Käski panna paperille Vanhat virret, kertomat, Laajemmat ja laihemmat, Suomen pikku poikasille, Pohjan tepsu-tyttösille, Jos he niistä huolivat.
Impi aina armahainen Oli mulle aikoinaan, Vaikka sai mun suuttumaan, Jos hän oli joutavainen. — Ehkä, armas lapsukainen, Tahdot kuulla juttujaan?
Satu Paavosta, Liisasta, Keisarin Kotkasta ja Keisarista.
Ensimäinen Luku.
Kuinka Paavo ja Liisa tulevat Keisarin hoviin.
Paavo ja Liisa olivat sisarukset. Pienet olivat. Nuoret olivat; eivät he olleet vanhemmat kuin sinäkään, nuori nopsakenkä, joka tätä kummallista satua luet.
Kuulkaappas nyt! Eräänä kesäaamuna, juur kun kukko navettakujalla pani tuota parasta lauluaan "Kukko kiikaa", lähtivät Paavo ja Liisa, vanhempainsa luvalla, tuonne vähäiselle töyräälle marjaan. Töyrä oli vaan kolme, neljä kiven viskattavaa heidän kotonsa portailta. Marja-astiat oli heillä tietysti muassa. Niitä nyt juur vyöryttivät tietä pitkin ja lauleskelivat: "kipposten, kupposten, astiani täyteen!" Jopa kohta seisoivatkin töyrään korkeimmalla kukkulalla.
"Voi, Paavo! täällä on mansikoita aivan punassa vain. Poimitaan, Paavo", lallasi Liisa lystisti.
Ja nyt molemmat poimimaan! Poimitaan siinä sitten vireästi hyvin; eikä aikakaan, niin jo ovat astiat täynnä makeita mansikoita.
"Joko mennään kotia nyt, Liisa?" sanoi Paavo.