Vähäinen satu Pikku Paulin kaarnaveneestä ja kuninkaan tyttären perhosesta.
Järven rannalla oli Pikku Paulin koto.
Sai hän eräänä kesäaamuna kerran isältänsä pienen kaarnaveneen, joka Paulin mielestä oli komea kyllä, vaikkapa purjeet tuohesta olivatkin.
Sen kanssa Pauli järvelle meni ja pani sen purjehtimaan lainehille.
Tuuli tuuditteli kaarnavenettä, ja komeasti kiiti se ulapallen ulos.
Mutta ilmassa, kohdalla kaarnaveneen juuri, lentää liipoitteli perhonen pieni. Se oli väsyksissään hyvin eikä olisi jaksanut rannalle järven. Kun näki Pikku Paulin kaarnaveneen meren pinnalla purjehtivan, laskeusi siihen levähtämään heti. Ja siten tuli kaarnavene, perhonen vaston nokassa, toiselle rannalle järven.
Ja oli tällä rannalla kuninkaan linna ja linnan satama.
Sattui, samassa kun kaarnavene satamaan saapui, kuninkaan tytär, tepsukenkä pikkuinen, rannalle tulemaan. Paikassa tuossa lensi perhonen vaston latvasta tyttösen tykö, sillä olipa se perhonen hänen kasvattamansa, ja olivat he olleet hyvät ystävät ylen.
Ja ihastui nyt kuninkaan tytär suuresti sangen.
Oli perhonen tänään huomenelta kadonnut, eikä kummasteltavaa siis, että tyttö oli iloissaan kun takaisin lempilintunsa sai.