— Paistakaa paikalla minulle kolme härkää murkinaksi ja tuokaa näille lapsille, jotka mulla on liivintaskuissani, parahimmat herkut mitä linnassanne on.
Tästä käskystä syntyi Paavin pappilassa kova kiire. Mutta siellä on hyvät paistinpannut, ja vähän ajan perästä tuotiinkin Korvenkaakille alas torille suurella lavalla kolme paistettua härkää. Lava laskettiin maahan, ja Korvenkaakki paneiksi pitkälleen viereen, mikä häneltä tosin kävi joteskin kömpelösti, pitkä ja vahva kun oli. Hänen pannessaan maata sille sivulle, jolla Hannu oli taskun sisässä, olisi poika musertunut murskaksi, jos ei hyvässä ajassa olisi pyörähtänyt taskusta ulos.
— Ha! Ha! Ha! — naureskeli Korvenkaakki — olin sinut aivan unhottaa.
Nyt kämppi Heikkikin ulos toisesta taskusta ja kiipesi jättiläisen kuvetta myöten alas.
Korvenkaakki rupesi syömään, ja voi mitä liha möhkäleitä hänen vatsaansa vyöryi! Koko joukko Paavin palvelijoita ja hoviherroja tuli torille katsomaan Korvenkaakin syömistä. Viimein tuli itse Paavikin. Ja hän kiitti kovasti jättiläistä kapinan kukistamisesta. Käskipä vielä palvelijansa tuoda hänelle kolme tynnyriä olutta, jotka pian olivatkin paikalla. Söi ja joi nyt siinä puolessa tunnissa Korvenkaakki härät ja oluet suuhunsa, ett'ei jäänyt ei luunpalaa, ei oluenpisarta jälelle.
Mutta Korvenkaakin syödessä oli Paavin rouva, joka akkunasta katseli ateriaa, viitannut käsillään Hannulle ja Heikille, että tulisivat ylös linnaan, ja eräs hieno hovikeikari otti heitä heti kädestä ja talutteli heidät sinne. Ja mikä ihmeen kaunis linna Paavin pappila oli. Multa menisi kokonainen viikko kertoakseni mitä kaikkea veljekset siellä saivat nähdä. Kultaa, kultaa ja hopeaa, hopeaa vain oli kaikki. Ihmeen kauniita, suuria tauluja, maalauksia riippui seinillä, ja kimeltävät kynttilä-kruunut katossa melkein sokaisivat poikien silmät. Paavin puoliso talutteli lapsukaisia ylt'ympäri ja näytti heille kaikki, pisti heidän taskunsa täyteen makeisia ja juotti heitä Paavin lehmien ihmeellisellä maidolla, joka maistaa hunajalta. Antoi sitten päälle päätteeksi paavitar pojille vielä kaksi kallista kiveä, joita käski hyvin tallentaa. Ja rupesipa lopulta vielä Hannulta ja Heikiltä kyselemään yhtä ja toista, mutta veljekset eivät osanneet vastata, sillä Heprean kieltä puhui Paavin rouva.
Saatuansa jäähyväisiksi vielä sitten jos jonkinlaista syötävää suuhunsa, mielivät pojat taas Korvenkaakin luo. Ja hovikeikari saattamaan heitä rappusia alus. Paavin rouva oli vielä päättänyt lähettää jättiläiselle vahvan ammeellisen viiniä. Ja kaksi vahvaa miestä kantoivat sitä tangolla alas. Heidän perästään tulivat hovikeikari ja pojat. Mutta joukkion täten astuessa alaspäin, rupesi hovikeikari vaatimaan pojilta noita heidän saamiansa kalliita kivijä. Tästä väärästä vaatimuksesta suuttui Hannu ja — äläppäs ollakkaan! — töyttäsi takaa hovikeikaria, niin että tämä putosi pää edellä ammeesen, jota heidän edellään kannettiin.
Yhtä kaikki vietiin viini-amme Korvenkaakille. Ja tämä piti hyvänään. Silmät taivasta kohti kallisti hän ammetta huulilleen ja rupesi juomaan, mutta samassa sai hän hovikeikarin suuhunsa.
— Kuka lurjus on pannut sammakoita viiniin? — lausui hän.
Ja samassa sylki hän hovikeikarin ulos suustaan. Joi sitten viinin loppuun ja tuli hyvin hyvälle tuulelle.