Nyt rupesivat matkustajamme kuitenkin jäähyväisiä tekemään, sillä suurus oli saatu ja matka jatkettava. Paavi kun kuuli, että Korvenkaakki oli menossa Afrikaan, tarjosi hänelle laivan, jolla muka saisi purjehtia Välimeren yli, mutta Korvenkaakki ei siitä huolinut.
Asetti nyt vain veljekset taas liivintaskuihin ja kävi astumaan ulos Roomasta. Aika kyytiä mentiin.
Heidän tultuansa maaseudulle, kertoi Hannu kuka oli hovikeikarin ammeesen töytännyt, ja tämä taas kovasti huvitti jättiläistä.
— Ha! Ha! Ha! — nauroi hän, että metsä kaikui. Mutta Heikki ja Hannu nukkuivat pian sikeään uneen, kumpanenkin taskuunsa.
He olivatkin kauan kyllä olleet valveilla.
Neljäs luku.
Miten viimein saavutaan Afrikaan.
Korvenkaakki kuljeskeli nyt hetken aikaa ja saapui, kun saapuikin, jo Välimeren rannalle.
Mutta nyt oli hänellekkin tullut uni, että ukko pani hetkeksi lepäämään nurmikolle. Seljälleen asettui hän kuitenkin tällä kertaa, jott'ei musertaisi poikia.
Pian kuitenkin rupesi Korvenkaakki kuorsaamaan, ja semmoisen miehen kuorsaamisen verralla ei ole häränkään ammonta mitään. Tästä heräsivät Heikki ja Hannu, ja katsoivat he ulos taskuistaan. Jättiläisen järäjämisestä olivat heidän korvansa mennä umpeen, sillä se oli melkein kovempaa kuin kanoonain pauke oli ollut sotakentällä.