Anterus Aschelinus.
Toinen opettaja Turun tuomiokoulussa ja sitten kappalainen Ahlaisissa, kuoli 1703. On paitsi seuraavaa laulua myöskin kirjoittanut virren suuresta nälästä 1697 ja toisen Kaarle XII:n kunniaksi.
Suomen Ilo-ääni Narvan voitosta.
Tsaar' Pietari Muskoss' vaikk' sankari suur'
Ol' mielestäns väkevä sangen,
Niin että hän humuns kans tuiman koht' juur'
On Ingrinmaan sisälle langenn':
Suur' tavar' ol' myöt'
Ja kultaiset vyöt —
Me kuitenkin Jumalass' sodim'!
Waikk' Wenäjän pojill' niin paksult' sen maan
Kuin tomu ja santa hän täytti,
Ett' joukko seuraamast' joukkoo ei laann',
Ja vihans julmuuden myös näytti
Niinkuin peto suur'
Tai kuin traakki juur' —
Me kuitenkin Jumalas' sodim'!
He elävän miehen päält' nahan pois veit.
Ja vaimon he osiksi jaoit,
He lapsille kehdot myös haudoiksi teit,
Heit' kiviin ja kantoihin tapoit.
Ei parku aut' täss',
Ei apuu ol' läss',
Me kuitenkin Jumalass' sodim'!
Kun Narvaan hän siirtyi poikainsa kans,
Niin kaupungiss' pelko suur' paisui;
Hän käski sen asujain kohdastans
Juur' avata portit, ja lausui:
"Tott' kaupungin me
Kyll' kukistamme!"
Me kuitenkin Jumalass' sodim'!
Tsaar' Pietari aikoi kyll' paitsi syyt'
Koht' Narvalta anoo yht' tanssii.
Se vastas hänt' tott': "et mahda mult' pyyt'
Mun kultaista hohtavaa kranssii!"
Siis ilkeä Ryss'
Ratk' tukevast' pyys
Hänt' väijyä, kuin Herrass' soti.
Hän kaupungin ympäri leirinsä löi
Kyll' julmalla, ankarall' kädell',
Ett' Narva se leipäänsä murheella söi,
Eikä kuhunkaan itseäns vedell';
Sill' hätä siell', tääll'
Juuri pakkasi pääll' —
Me kuitenkin Jumalass' sodim'!
Mutt' kaupunki rohkia ol' itsestäns
Ja Wenäläist' kohtas näill' sanoill':
"Niin kauan kuin veri on lämpimenäns,
Edesvastaan Inkerin majoi!"
Täst' Wenäjän mies
On todella hiess' —
Näin Jumalass' tahdomme sotii!