Armas aurinko havaitsi,
Kuuli huudon huikeimman
Kohta kääntyypi takaisin,
Tempas puhtahan pukunsa,
Antaapi alas näkyä
Paistehensa puhtahimman;
Tahtoi tehdä kunniata,
Tuoda Luojan lohdutusta.
Kansa kaikissa sokea
Wäärin kääntääpi vihassa
Selkeät sanat Jumalan,
Kohta lausuupi luvatoin:
"Eliasta etsineepi,
Anoopi hältä apua,
Poijes puusta päästäksensä!"
Luoja lausuupi sanaksi,
Wielä sitten viidenneksi:
"Janosta minä jakoan,
Pakahdun palavuudesta!"
Astia oli lähellä
Pantu täytehen peräti
Etikkata katkerata.
Kohta parvesta pahimpi,
Aivan kaikista kavalin
Otti sienen saatavilta,
Täytti täytehen peräti
Etikalla karvahalla,
Isopilla ympärinsä,
Puuhun pitkähän paneepi,
Eli ruokohon asetti,
Ylösnosti Jesukselle,
Käski juoda janohonsa.
Toiset pilkalla puhuvat:
"Annas katsoa, apuhun
Koska ehtiipi Elias,
Poijes puusta päästämähän!"
Kosk' on ottanut etikan,
Jesus juotavan väkevän,
Sanoopi sanaksi vielä,
Lausui kohta kuudenneksi:
"Tämä on määrä täytettynä
Witsa kärsitty vihainen!"
Huusi vielä huikeasti,
Kajahutti korkeasti,
Sanoi vihdoin viimeiseksi:
"Aika, armahin Isäni,
Tehdä loppu tuskastani!
Heitän henkeni käteesi,
Annan sieluni Sinulle!"
Kohta päänsä kallistavi,
Laski sielunsa lepohon.
Kohta Luojan kuolemasta
Ilmestyi isot imehet,
Tunnustähdet temppelissä:
Seinä silkkinen surusta,
Esirippu itsestänsä
Kahtia keskeltä repesi;
Pyhä paikka paljahana,
Ovi autuuden avoinna.
Wielä maatkin, manteretkin
Itse kaiken ilman pohja
Luojan surmoa sureepi,
Wapiseepi vaikeasti.
Sangen hämmästyi surusta,
Tahtoi painua peräti
Poijes päältä patsastensa,
Kaataa muurit korkeimmat,
Hyvät huonehet hukata.
Wielä kalliot kovimmat,
Joit' ei kisko kirvespohja,
Ei särje sepän vasara,
Pistäne terävät piilit,
Murheen tähden murtunevat,
Pelvosta pakahtelevat,
Tuskan tähden halkeavat,
Kosk' on Luoja kuolemassa,
Kulmakivi kumottuna,
Hengen kallio hakattu.
Wielä kuopat kuollehitten,
Haudat Herran kutsuttujen,
Ei pysy enemmän kiinni;
Itsestänsä aukenevat,
Kiiruhtavat katsomahan.
Päämieskin pahalla mielen
Katsoi päälle katkerasti,
Tästä tunteepi totuuden,
"Työ on tehty tänäpäänä
Miestä vastoin vaarallinen,
Weri laskettu viatoin,
Pantu syytöin surman alle!
Hukattu on hurskas Herra,
Piinattu Jumalan Poika;
Ei ole nämät imehet
Miehen merkit laitettavan!"
Sotamies samalla suulla,
Joll' oli pilkkoa puhunut,
Tyhjän työnsä tunnustaapi,
Pahan pilkkansa katuupi.
Wielä joukko joutilasten,
Kansan päältä katsovaisen,
Häpiästä hämmästynyt,
Ei saata ulos sanoa;
Ottaapi oman kätensä,
Rankaiseepi rintapäänsä,
Soimaapi omaa sydäntä.
Kohta kääntyypi kotia
Mielell' sangen surkealla.