(Bellman'in mukaan.)
Kun mua haudataan,
Ja maan-alaan mun viette,
Niin pulloin pukekootte
Suruliinoin huolimaan.
Oot konna konsanaan,
Jos kirstuin kannen kiinnät,
Ennenkuin eroviinat
Ja muistos juoda saan.
Hei haikea!
Woi vaike!
On erota
Pois pullosta.
Jos murhe murtaa voimat,
Niin, veikot, vuottakaa!
Jos olet oksallain,
Tuon seikan kyllä tiedät,
Ett' minne minun vievät,
Ei ryypyt roiskakaan.
Noin kyllä kuiskataan,
Ett' Manalan majoissa
On vettä joka joessa,
Waan puutos pulloista.
Siell' surkea
Mun muistella
Noit' aikoja
Runsaampia,
Kun harvoin huuhtoi veessä
Ees isäin pullonsa.
Tuo pyyntö mulla vain,
Sen veikkosilta toivon,
Ett' viinasammiohon
Mun pa'atte kuoltuain,
Sit' älkäät pelätkö,
Ett' viina maahan menee,
Mä mehun tahdon imee
Kuin laho pökkelö.
Kirjoittakaa
Se ristille:
"Täss' lepäjää
Luitansa se,
Jok' aina joi, ja juotti
Jokaista ystävää."
Wuoen päästä päättyneen
Kun kuolinpäiväin joutuu,
Niin täysi taskumatti
Pankaatte lietehen!
Niin minä, haamuillen,
Paikasta totutusta
Saan pikku naukun ottaa
Ja hunhtoo huuliain.
Sill' vaikea
Oleskella
On haudassa
Ain' viinoitta,
Ja tuopa puute tuottaa
Maan päälle haamuja.
(Suometar 1848).
Opatti Lyytinen.
Talonpoika Rautalammin pitäjästä, syntynyt 1832.
Hänen runoelmia löytyy Suomettaresta 1855 ja 1856 sekä Lasten
Suomettaresta 1856.
Linnun laulu.