Kun on meillä rakkaus,
Niin ei puutu mitään,
Ennen kaikki maailmassa
Unhottaman pitää.
Waan kussa puuttuu rakkaus,
Kaikki meiltä jääpi:
Maailma ja rikkaus
Karvahaksi käypi.
(Suometar 1856).
Rikas neito.
Täss' on tyttö, neito nuori,
Hieno, valkeahiveä,
Täss' on tyttö, tyyni mieli,
Sievä, kaunis ja siviä;
Mieleltänsä tyytyväinen,
Tekemähän taitavainen,
Paljon onpi aitoissani
Huonehissa huiviloita,
Orret täynnä täkkilöitä,
Naulat hameita nakattu;
Yksi seinä aivinata,
Toinen pantu palttinaista;
Aina on omilla mailla
Kilvan kihlan kantajia;
On niitä etempätäkin,
Aina markan antajia.
Pojat polkuja pitävät,
Aina luokseni ajavat
Orihilla välkkyvillä,
Hevoisilla hirnuvilla;
Kihlat kilkkavat povessa,
Kultarahat kukkarossa;
"Ota tästä, neitoseni,
Kihlat kullan kiiltäväiset!"
Kyll' on niitä monta käynyt
Hopealta hohtavata;
Waan ei ole vielä ollut
Lämpimältä läyhkävätä.
Enpä kullalla eroa
Kodistani kultaisesta,
Enkä taivu taalerilla
Wasten mielen vaatimusta.
Waan jos omani tulisi,
Näköseni näyttäyisi,
Wasta ottaisin omalta,
Kultakihlat kullaltani.
(Suometar 1855).
Kustaa Adolf Saxbäck.
Syntynyt 1805, tuli Yliopistoon 1825, kappalaiseksi Hattulaan 1832, viimein kirkkoherraksi Hailuotoon (Karlö).
Ehtootähti.