"Kultas kaukana
Wierahassa maas',
Muistaa nytkin taas,
Istuu surussa
Eikä löydä viel',
Lepoo kussaan siell'."
Kanssa kyynelten
Sanoo ittekseen:
"Kuss' on tyttöisen?"
Wielä hiljakseen:
"Ah, jos asus hän
Minun tykönän!"
Ja jos näkisin
Wielä kertakin,
Totta juoksisin
Kaulaan kohta kiin,
Enkä laskis' vaan
Poijes polveltaan.
Kultain ihana
Kuinka kauvan pois,
Jos toi lintu tois
Sanan sinulta,
Saattais sanoa!
Mutta toivon niin
Että tyttöisen,
Kerta kuitenkin
Näen kultaisen,
Sitt' en ensinkään
Laste ikänään.
(Maamieh. Yst. 1844. Nimimerkillä M.H.)
Kodostansa unia nähnyt.
Näin mä näkyjä yöllä
Unia unisialla;
Olimpa olevanani,
Kulkevanani kotona.
Äiti itki poikoansa,
Sureksui sukimoansa.
Ei unet toden tosia,
Näyt varmaan näyttäjiä;
Sanon sentänä sanani,
Laulan laulun pienoiseni.
Miksis, äitini minua
Sureksuit sukimoasi?
Kaukanako kamputtelen
Waiko vaaran suun esissä?
Älä itke armas äiti,
Sureksu sukimoasi,
Waivan jo minusta nähnyt,
Huolen pitkimmän pitänyt!
Olen täällä, kun olenkin
Kaukana kotomajasta,
Waan samanpa suojuksessa,
Isän ilman kannen alla.
Mut jos vaaran suun esissä,
Pyörin tuskan pyörtehessä,
Niin ei sentään sen isämme
Tahtomatta taivahisen
Waivu varpuinen pyryssä,
Mato pieni maan raossa.
(Maamieh. Yst. 1844. Nimimerkillä —sk—).