Pesäsi kyll' on pieni
Ja tyhjä aittasi,
Waan yhtäkaikki onpi
Iloinen mielesi.
Sä huolta huomisesta
Et tiedä ensinkään,
Jos pienintä palaista
Ei eineheksikään.
On monta, joill' on aitat
Eloa täynnänsä,
Käsissä maat ja vallat,
Ja kruunu päässänsä;
Mut aamuhetkin heillä
Ilo on kaukana,
Sinä kun uuden päivän
Aloitat laululla.
On paljoa parempi
Tok' onni ihmisen.
Ja kuitenkin osaansa
On tyytymätön hän!
Hän saattaisi sinulta
Hengenkin ottoa,
Ja kuitenkin sä kiität —
Hän moittii onnea.
Ah miksipä hän aina
On niin uurehtiva,
Kun kaikki ansiotta
On saanut Luojalta!
Ja miksi toisinansa
Hän viel' isostelee
Kun aina tyytymättä
Yhä vajaelee!
Ah laula, laula, lintu,
Ylistä onneas!
En huokauksillani
Seoita lauluas.
Tee vastakin pesäsi
Liki pihoani,
Ja tyytymään opeta,
Mua myös osahani.
(Suomi 1845.)
Merimiehen morsin.
(Runeberg)
Tuuli taas puhaltelee,
Laivoa lähettelee,
Wiepi kullan vierahille
Maille tietämättömille.
Kauasko kuleksinee?
Kauanko mua muistanee?
Näkisin hänen ma vielä,
Waan on kyyneleni tiellä.