Omaisensa, murhe miksi?
Hillitkäätte huolenne!
"Älä itke!" sanoi siksi
Wapahtaja. Mielenne
Lohdutuksen lupaamille
Uskovina avatkaa;
Yhdistyshän uskoville
Suodaan. Siis jo toivokaa!
Avionsa, älä itke!
Taivas otti omansa.
Isä, äiti, älä itke!
Autuas on jo osansa.
Orpo, veljet, siskot, suku,
— Kyyneleenne kuivatkaa!
Rauhan palmu, riemun puku
Kirkastetun kaunistaa.
Tuolla sädesatamassa
Rauhoitettu riemuitsee,
Levon maassa loistavassa
Enkelinä iloitsee;
Ikävöitse ijäisyyteen
Huolessasi, helleys!
Ikuiseenkin yhteyteen
Yksinäisnä, ystävyys!
(Sanansaattajassa 1840).
Illalla.
Tässä istun ihastunna
Tyynessä nyt tarhassani;
Henkäellen hajuisesti
Ilmat hellii hekkumalla.
Näinhän äsken järvet, metsät
Kovan kuolon jähmehessä;
Rinnassani talven tuiskut,
Roudan kylmän, tylyn tunsin.
Katso! valkohelpeet hennot
Päähäni nyt putoavat;
Taasko tuli talven tuisku,
Lankeaako puusta lunta?
Eipä ole tuisku tuima,
Huomaitsen ma iloisena:
Hielimöitä hajuisia
Kevät sataa sylihini.
Lumous mi ihmeellinen!
Talvi koitui kukkasiksi,
Lumi muuttui hielimöiksi,
Sydän suli lempeiseksi!