Mitä maassa mateleepi, käveleepi,
Maaksi muuttua pitäpi;
Mitä puussa piiskuttaapi, kuiskuttaapi,
Puusta pudota pitäpi.
Lennä lintu minkä lennät, et sä lennä,
Kovan kuoleman käsistä.
Se se linnun lentävänkin, rientävänkin
Tempaa tuulettelemasta.
Kell' on ruumis raittihimpi, rautaisempi
Kuin on kalalla meressä?
Surma toki surmelepi, turmelepi
Wetten karjan vedessä.
Hauta on valmis vähäisillä kalasilla
Hauvin hirmuisen kuvussa;
Hauvin hauta kuohuvassa kattilassa,
Toinen puhuvan povessa.
Ruohot raukat raukenevat, vaikka ovat
Koreana kukassansa
Puut ei pääse paksujuuret, pienet, suuret,
Kaatahan kasotessansa.
Kivet kovat kallioilla, kankahilla
Rikki mullaks muretahan;
Rauta kaikki repäisevä, raateleva,
Ruostehelta raadellahan.
Ei niin vähää, voimatointa väetöintä,
Jota surma säästäneepi;
Ei niin vahvaa, voimallista, väellistä,
Joka käsiss' kestäneepi,
Jos sa kannell' kaiken ilman heität silmän,
Hänen tiedustat tapansa:
Kääntyy, kulkee, vääntyy, vyöryy, poikkee, pyöryy
Taivas kirkas tähtinensä.
Kerran kääntyy kääntymästä, vääntymästä,
Kääntyy kääntymättömäksi,
Kääntyy käskyllä kovalla Kaikkivallan
Tyhjäksi, tavattomaksi.
Täm' on Tuoni tulisella taivahalla,
Tämä tähtien pesällä;
Täm' on ikä iihanalla auringolla,
Tämä vahvuus vahvuudella!