Pohjolan yö.
Kah! taaski taivas hulmuaa
Jo Pohjan perällä.
Kah! valo vielä leimuaa
Nyt yönki keskellä.
On kuu ja tähdet kirkkahat,
Ne yöllä loistavat,
Ja revontulet hohtavat,
Ne valon antavat.
Kuin päivä, yöki synkeä
On niistä paistava,
Tuo kirkas Pohjan pimeä
On kaunis näyttävä.
Nyt juokse, juokse joutusaan,
Mun virkku poroni,
Ja joudu, joudu nopeaan
Jo luokse neitoni!
(Maamieh. Yst. 1844).
Lauloi ennen laululaumat.
Lauloi ennen laululaumat,
Sulomielin soittelivat
Äänellä helisevällä,
Kuminalla kultarinnan,
Lauloi puista, lauloi maista,
Lauloi luonnon laitoksista,
Lauloi päivistä pahoista,
Lauloi päivistä hyvistä.
Lauloi ennen laululaumat,
Kultarinnat ruikutteli
Suomen suurilla saloilla,
Kaunihilla kankahilla,
Lauloi vierillä vesien,
Wetten päällä veisaeli
Ajalla suven suloisen.
Soitot kaikui kankahille,
Laulut laaksoihin leveni;
Tuot' oli korvain kaunis kuulla,
Sulo mielien mitellä.
Eipä nyt laula laulurinnat,
Kultarinnat kuikuttele,
Että laulu luonnon saisi,
Sulo soittoihin sopisi.
Halla on pannut laulun luonnon,
Kylmä laulajat lumonnut,
Pakkanen pojes ajanut;
Talvi jättänyt jälille
Tiaset tirisemähän,
Warpuset valittamahan,
Harakat hakattamahan.
Kyll' on tuolla toisiaki
Lintuja liriseviä,
Laulun soman laatioita,
Oudon äänen antavia,
Tuolla siisteissä saleissa,
Kamareissa kaunihissa,
Hyvin sievissä häkeissä.
Mutta ne lihavat linnut
Eivät Suomea suloita,
Wieras on kieli, vieras mieli,
Eikä luonto laulujensa
Suomen luontohon sopiva.
Siksi ne laulut laulajoiden
Eivät kaiku kankahille,
Eivät laaksoihin levene.