Kun kerran kevät tulisi,
Suvi luonnon lämmittäisi,
Saisi Suomikin sulonsa,
Isänmaammekin ilonsa,
Luonto loisi laulurinnat,
Luonto laulajat tekisi.
Suomen kieli, Suomen mieli
Loisi soittoja somia,
Jotka kauvas kaikuisivat
Oman Suomemme sulona,
Ilona, imantehena.
(Maamieh. Yst. 1845).
Frans Pietari Kemell.
Klaus Juhana Kemell'in veli, syntynyt 1817, tuli yliopistoon 1838, vihittiin papiksi 1842, oli melkein kaiken ikänsä apulaisena milloin missäkin Pohjanmaan pitäjissä ja kuoli viimein kappalaisena Ala-Kiimingissä v. 1857.
On kirjoittanut koko joukon runoelmia Oulun Wiikkosanomiin 1840 ja 41 (nimimerkillä K—lli ja —ll.)
Pääskylle.
Oi pääsky, lintu pienoinen,
Sä riemurinta, kaunoinen!
Jo taasen riensit Pohjolaan,
Jo taasen löysit meidän maan.
Oi, tuttu mulle vanhastaan!
Sun ääntäs taas ma kuulla saan;
Noh, terve, terve tultuas,
Sä ystäväni armias!
Sä kaunokieli, kultasuu!
Oi, kuinka laulus luonnistuu,
Kun lennät ilmas liehuten
Ja riemuvirttä veisaten.
Min vuoksi, pääsky, Pohjolaan
Sä riennät? Oi, sä riennät vaan
Sen kauneutta katsomaan,
Sen ihanuutt' imehtimään!