— Enkä minä anna hänen päästään edes 25 pfennigiä!
* * *
Elias Lönnrotin jalkamatkoista kerrotaan monta hauskaa kaskua.
Erään majatalon isäntä luuli yöllä toisten nukkuessa tupaan tullutta ja penkille nukahtanutta Lönnrotia vaaralliseksi, maankiertäjäksi ja kohteli häntä sen mukaan.
Toisessa majatalossa lähellä Hämeenlinnaa ei hänelle annettu hevosta, hänen tahtoessaan komeasti ajaa köröttää kaupunkiin rattailla, vaikka hän luetteli kaikki yliopistolliset arvonimensä. Isäntä arveli kulkurimiehen laskevan törkeätä pilaa. Kun Lönnrot lähti silloin jalkapatikassa jatkamaan matkaansa, kysyi renkipoika ivallisesti:
— Käydenkös se magisteri lähtee?
* * *
Repolassa pidettiin Lönnrotia kaivojen myrkyttäjänä ja koleeran levittäjänä. Mutta eräässä talossa kestittiin häntä niin hyvin kuin voitiin. Emäntä oli saanut tietoonsa, että vieras oli suuri poppamies ja parantaja ja valitti hänelle sitä, että talon vasikat eivät tahtoneet pysyä hengissä, vaikka olisi mitä tehnyt.
— Eikö hyvä vieras tietäisi tähän jotakin keinoa? kysyi hän Lönnrotilta, joka hyvin miettiväisen näköisenä oli kuunnellut kertomusta.
— Jaa, jaa, — virkkoi Lönnrot, — kyllä siihen ehkä keino keksitään.