* * *
Fredrik suuri antoi rauhan aikana eräälle upseerille ritarinmerkin.
— Majesteetti, — selitti tämän tapahtuessa omapäinen soturi, — vain sotakentällä voin ottaa ritarinmerkin vastaan.
Nauraen kuningas vastasi siihen:
— Joutavia! En toki voi aloittaa sotaa ripustaakseni ritarinmerkin teidän rintaanne!
* * *
Pöllnitz, Fredrik suuren läheisimpiä henkilöitä, pyysi kerran kuninkaalta suurehkoa avustusta.
— Niin, kuinka minä voin häntä auttaa, — aprikoi kuningas, — kun kassani ovat tyhjät? Olisipa hän edes katolilainen, niin voisin hänelle suoda vasta avoimeksi tulleen elinaikaisen eläkkeennauttijan paikan.
Nopeasti muutti Pöllnitz tapansa mukaan uskontoa ja pyysi senjälkeen eläkettä.
— Mikä vahinko, kun en voi hänen hurskasta intoaan palkita, — virkkoi kuningas. — Eläke on jo annettu toiselle; kuitenkin juolahtaa mieleeni, että minulla on rabbiininpaikka vapaana. Jos hän tahtoo ruveta juutalaiseksi, ei tämä paikka mene häneltä hukkaan.