— Siinäpä se! Parempi olisi antaa minulle vaikka pienempikin summa, kuusituhatta markkaa. Sitoutuisin kyllä vuodeksi kaksi kertaa viikossa tunnin kerrallaan seisomaan kiven päällä keskellä toria. Silloin olisi teillä maailman parhaiten onnistunut kuvapatsas.
* * *
Suuresta norjalaisesta viuluniekasta Ole Bullista ja ruotsalaisesta keksijästä John Ericsonista kerrotaan seuraava tarina.
He olivat hyviä ystäviä, mutta soittoniekka ei saanut keksijää kuuntelemaan soittoaan. Tällä oli vain koneet mielessä eikä hän malttanut loma-aikojaankaan käyttää soiton kuulemiseen. Ole Bull viritti silloin pienen ansan.
Eräänä päivänä hän toi viulunsa Ericsonille pyytäen häntä sitä korjaamaan, kun se oli joutunut epäkuntoon.
Kun viulu oli korjattu, veti Ole Bull jousta pari kertaa kielien yli ja samassa helähtivät huoneessa mitä ihanimmat säveleet. Ericson istui tyrmistyneenä. Sitten hän pyysi ihastuneena soittajaa jatkamaan.
— En ole koskaan ennen tietänyt soitosta välittäväni, — sanoi hän, kiinnittäen nyt vasta, itse käytännöllistä tietä Bullin soittokoneeseen tutustuttuaan, huomionsa hänen soittoonsakin.
* * *
Kun Preussin kuningas Fredrik Wilhelm IV valtaistuimelle noustuaan 1840 oli kruunausmatkalla valtakuntansa eri osissa, oli hänen kunniakseen eräässä kylässä Danzigin ja Stettinin välillä rakennettu kunniaportti. Kylän koulumestari katsoi velvollisuudekseen pitää omatekoisen tervehdyspuheen ja odotti uusi hännystakki yllään oppilaittensa etunenässä hallitsijan saapumista.
Mutta kun tämä viipyi, pistäytyi koulumestari välillä kotiinsa ja pyysi koulupoikain hänelle heti huudoilla ilmoittamaan hallitsijan tulosta.