Istuessaan ruokapöydässä hän kuuli poikien äkkiä voimiensa takaa huutavan:

— Hän tulee! Hän tulee!

Voileipä jäi koulumestarilta kesken, hän syöksähti ulos ja oli samassa jo kuninkaan edessä kumartaen ja aikoen ryhtyä juhlapuheen pitoon.

— Voi hyvänen aika! — huudahti kuningas, — taaskin puhe. Minulla ei ole aikaa. Lyhyesti, lyhyesti!

— Minä olen sen kirjoittanut, — sammalsi koulumestari haparoiden paperia povitaskustaan.

— Sitä parempi, — sanoi kuningas ja tempasi äkkiä paperin, — minä tahdon lukea sen itsekseni.

— Kaikki meidän toivomuksemme, — änkytti opettaja.

— Ovatko ne tässä? — keskeytti hänet Fredrik Wilhelm ja avasi paperin.

Hän hämmästyi sanomattomasti. Sitten vetäytyi hänen suunsa ystävälliseen hymyyn. Puheen sijasta hän oli saanut räätälin laskun koulumestarin hännystakista.

— Eikö muuta, rakas koulumestari? Toiveesi kyllä täytän; minä maksan hännystakkisi.